Eduskunta äänesti LiV:n lausuman puolesta - Lex Malmi hylättiin myös toisessa käsittelyssä

LexMalmi_eduskuntaEduskunta äänesti täysistunnossa keskiviikkona 4. huhtikuuta Lex Malmiin liittyvistä lausumista. Itse Lex Malmi -kansalaisaloite hylättiin myös toisessa käsittelyssä mutta liikenne- ja viestintävaliokunnan (LiV) antama painava lausuma ilmailutoiminnoista hyväksyttiin sellaisenaan. Lex Malmin tuotoksena saatiin aikaan vahva vaatimus yleisilmailun mahdollisuuksien takaamisesta.

Eduskunnan täysistunnon äänestyksessä olivat vastakkain liikenne- ja viestintävaliokunnan lausunto sekä kansanedustaja Mika Raatikaisen ehdotus, joka sisälsi myös ilmailutoimintojen jatkumisen Malmilla.

Liikenne- ja viestintävaliokunnan lausuma oli seuraava: "valtioneuvosto ryhtyy toimenpiteisiin korvaavien lentokenttätoimintojen turvaamiseksi, jotta Malmin lentokentän ilmailutoiminnot voivat jatkua hyvien yhteyksien ja etäisyyksien päässä".

Kansanedustaja Raatikaisen ehdotus oli seuraava: "Valtioneuvosto ryhtyy toimenpiteisiin korvaavien lentokenttätoimintojen turvaamiseksi pääkaupunkiseudulla hyvien yhteyksien päässä" ja että "ilmailutoimintojen jatkuvuus Malmin lentokentällä on turvattava, kunnes korvaava, vastaavat toiminnallisuudet turvaava lentokenttä on valmistunut".

Keskustelu aiheestä päättyi täysistunnossa 3. huhtikuuta. Tuolloin kansanedustajat osoittivat Helsingin kaupungin päättäjille vahvan viestin asian hoitamiseen koko Suomen edun mukaisesti. Lentotoiminnan jatkuvuuden varmistaminen pääkaupunkiseudulla koettiin tärkeäksi. Keskustelussa kysyttiin mm. että aikooko Helsinki olla oikeasti Suomen pääkaupunki ja käsittelee Malmi-asian uudelleen. Myös pormestari Jan Vapaavuoren vastuuta peräänkuulutettiin tiistaisissa puheenvuoroissa.

 Keskiviikkona 4. huhtikuuta täysistunnossa oli kyse vain äänestyksestä. Äänestysasettelussa vastakkain olivat Liv:n mietinnön lausumaehdotus ja Mika Raatikaisen muutettu lausuma. Äänestyksessä Liv:n antama lausuma oli JAA ja Raatikaisen lausuma EI.

Lausuma_puolueittainÄänestyksessä annettiin JAA ääniä 113 ja EI ääniä 68. Poissa oli 17 kansanedustajaa ja yksi äänesti tyhjää. Puhemiehenä toimi Paula Risikko, joka ei osallistu äänestykseen. Ääniä oli tarjolla siis kaikkiaan 199.

Yksittäisten kansanedustajien antamat äänet näkyvät uutisen lopussa.

 Eduskunta siis hyväksyi Liv:n mietintöön sisältyvän lausuman: valtioneuvosto ryhtyy toimenpiteisiin korvaavien lentokenttätoimintojen turvaamiseksi, jotta Malmin lentokentän ilmailutoiminnot voivat jatkua hyvien yhteyksien ja etäisyyksien päässä". Asian käsittely päättyi.

Liikenne- ja viestintävaliokunnan mietinnön perusteluissa painotetaan Malmin lentokentän kansallista merkitystä yleisilmailulle, huoltovarmuudelle ja tulevaisuuden älykkäälle ilmailulle. Erityisesti valiokunta korostaa jatkuvuuden varmistamista. Nyt vastuu jatkosta on hallituksella ja  suuri vastuu on myös Malmin alueet omistavalla Helsingin kaupungilla.


Lausuman hyväksyminen on lupaava keskustelunavaaja

Malmin lentoaseman ystävät ry:n puheenjohtaja Timo Hyvönen on harmissaan huolellisesti valmistellun lakiehdotuksen hylkäämisestä, mutta pitää eduskunnan lausumaa lupaavana keskustelunavaajana. Hyvönen painottaa myös, että työ lentokentän säilyttämiseksi jatkuu.

Timo_Hyvonen_Malmi_2016 ”Valta Malmin lentokenttäasiassa on tietenkin edelleen Helsingillä. Vastuu älykkään ilmailutoiminnan edellytysten takaamisesta ja pääkaupunkiseudun tavoitettavuudesta on nyt osoitettu hallitukselle. Odotamme mielenkiinnolla uusia aloitteita Helsingin ja valtion välillä. Pyrimme myös yhdistyksenä auttamaan asiaa ja jatkamaan hyvää yhteistyötä sekä valtion että kaupungin kanssa", toteaa Hyvönen.

”Malmin lentoaseman ystävät ry ei ole ilmailuyhdistys, vaan tähtää siihen, että ilmailukäyttö, kulttuuriympäristö ja lentokentän erityiset luontoarvot säilyvät Malmilla", jatkaa Hyvönen.

Malmin lentokenttäalue on valtioneuvoston päätöksellä RKY-merkitty kansallisesti merkittävä kulttuuriympäristö. Alue on esitetty kokonaisuutenaan suojeltavaksi. Asia on ELY-keskuksen käsiteltävänä.


Malmi on Suomen yleisilmailun vilkkain lentokenttä


Malmilta tehtiin vuonna 2017 yhteensä 40 189 operaatiota ja lentokenttä on edelleen Suomen toiseksi vilkkain lentokenttä. Finavia Oyj vetäytyi lentokentältä vuoden 2016 lopussa. Operaattorina toimii nyt Malmin lentokenttäyhdistys ry.

Malmin-lentoasema-ilmasta_2Malmilla toimii kymmeniä ilmailualan yrityksiä, kaupallisia lentokouluja, lentokone- ja helikopterikorjaamoja ja muita koulutusorganisaatioita.  Malmi on yksi Suomen suurimmista lentokoulutuksen tukikohdista. Trafin ja Finavian tilastojen mukaan kentän toiminnasta 70-80% on koulutustoimintaa ja loput 20-30% yleisilmailua, johon kuuluvat mm. lentotyö, matkalennot ja harrasteilmailu.

Mikäli Malmin lentokenttä kuitenkin suljettaisiin ei Suomen pääkaupaunkiin jäisi ainuttakaan yleistä lentopaikkaa. Asuntorakentaminen uhkaa koskee myös Hernesaaren helikopterikenttää. Heliportin ympäristölupa on päättymässä vuonna 2020. Sen jälkeen pääkaupungissa on vain rajoitetussa käytössä olevia laskupaikkoja helikoptereille. Niitä ovat Suomenlinna, Mäntyniemi ja HUS:n kopterikenttä.


Äänet kansanedustajittain (
Äänestyksessä Liv:n antama lausuma oli JAA ja Raatikaisen lausuma EI.)

Aalto Touko /vihr     Jaa
Adlercreutz Anders /r     Ei
Ala-Nissilä Olavi /kesk     Ei
Alanko-Kahiluoto Outi /vihr     Jaa
Alatalo Mikko /kesk     Ei
Andersson Li /vas     Jaa
Anttila Sirkka-Liisa /kesk     Jaa
Arhinmäki Paavo /vas     Jaa
Berner Anne /kesk     Jaa
Biaudet Eva /r     Ei
Blomqvist Thomas /r     Ei
Eerola Juho /ps     Ei
Eestilä Markku /kok     Jaa
Elo Simon /sin     Ei
Elomaa Ritva /ps     Ei
Eloranta Eeva-Johanna /sd     Jaa
Elovaara Tiina /sin     Poissa
Essayah Sari /kd     Ei
Feldt-Ranta Maarit /sd     Jaa
Filatov Tarja /sd     Jaa
Grahn-Laasonen Sanni /kok     Jaa
Gustafsson Jukka /sd     Jaa
Guzenina Maria /sd     Jaa
Haatainen Tuula /sd     Jaa
Haavisto Pekka /vihr     Poissa
Hakanen Pertti /kesk     Ei
Hakkarainen Teuvo /ps     Ei
Halmeenpää Hanna /vihr     Jaa
Harakka Timo /sd     Jaa
Harkimo Harry /kok     Jaa
Hassi Satu /vihr     Jaa
Hautala Lasse /kesk     Ei
Heikkinen Hannakaisa /kesk     Jaa
Heinonen Timo /kok     Ei
Heinäluoma Eero /sd     Ei
Henriksson Anna-Maja /r     Ei
Hongisto Reijo /sin     Ei
Honkonen Petri /kesk     Jaa
Hoskonen Hannu /kesk     Jaa
Huhtasaari Laura /ps     Ei
Huovinen Susanna /sd     Jaa
Häkkänen Antti /kok     Jaa
Hänninen Katja /vas     Poissa
Ihalainen Lauri /sd     Jaa
Immonen Olli /ps     Ei
Jalonen Ari /sin     Poissa
Jarva Marisanna /kesk     Jaa
Jaskari Harri /kok     Jaa
Jokinen Kalle /kok     Jaa
Juhantalo Kauko /kesk     Jaa
Juvonen Arja /ps     Ei
Järvinen Heli /vihr     Jaa
Kaikkonen Antti /kesk     Ei
Kalli Timo /kesk     Jaa
Kalmari Anne /kesk     Jaa
Kanerva Ilkka /kok     Ei
Kankaanniemi Toimi /ps     Ei
Kantola Ilkka /sd     Jaa
Kari Emma /vihr     Jaa
Kari Mika /sd     Jaa
Karimäki Johanna /vihr     Jaa
Kasvi Jyrki /vihr     Jaa
Kauma Pia /kok     Poissa
Keränen Niilo /kesk     Jaa
Kiljunen Anneli /sd     Jaa
Kiuru Krista /sd     Poissa
Kiuru Pauli /kok     Jaa
Kivelä Kimmo /sin     Ei
Kiviranta Esko /kesk     Ei
Kontula Anna /vas     Jaa
Kopra Jukka /kok     Jaa
Korhonen Timo V. /kesk     Jaa
Koski Susanna /kok     Jaa
Kosonen Hanna /kesk     Jaa
Kulmala Kari /sin     Ei
Kulmuni Katri /kesk     Jaa
Kurvinen Antti /kesk     Jaa
Kymäläinen Suna /sd     Jaa
Kärnä Mikko /kesk     Ei
Kääriäinen Seppo /kesk     Ei
Laiho Mia /kok     Ei
Laitinen-Pesola Jaana /kok     Jaa
Lapintie Annika /vas     Jaa
Laukkanen Antero /kd     Ei
Lauslahti Sanna /kok     Poissa
Lehti Eero /kok     Jaa
Lehto Rami /ps     Ei
Lepomäki Elina /kok     Jaa
Leppä Jari /kesk     Jaa
Lindström Jari /sin     Ei
Lindtman Antti /sd     Jaa
Lintilä Mika /kesk     Jaa
Lohela Maria /sin     Ei
Lohi Markus /kesk     Jaa
Louhelainen Anne /sin     Ei
Löfström Mats /r     Ei
Maijala Eeva-Maria /kesk     Jaa
Marin Sanna /sd     Poissa
Mattila Pirkko /sin     Ei
Meri Leena /ps     Ei
Mikkonen Krista /vihr     Jaa
Modig Silvia /vas     Poissa
Multala Sari /kok     Tyhjää
Mustajärvi Markus /vas     Poissa
Mykkänen Kai /kok     Jaa
Myller Riitta /sd     Jaa
Myllykoski Jari /vas     Jaa
Mäkelä Jani /ps     Ei
Mäkipää Lea /sin     Ei
Mäkisalo-Ropponen Merja /sd     Jaa
Mölsä Martti /sin     Poissa
Niikko Mika /ps     Ei
Niinistö Jussi /sin     Ei
Niinistö Ville /vihr     Jaa
Nurminen Ilmari /sd     Jaa
Nylander Mikaela /r     Ei
Nylund Mats /r     Ei
Oinonen Pentti /sin     Poissa
Ojala-Niemelä Johanna /sd     Jaa
Orpo Petteri /kok     Jaa
Paatero Sirpa /sd     Jaa
Packalén Tom /ps     Ei
Pakkanen Markku /kesk     Jaa
Paloniemi Aila /kesk     Jaa
Parviainen Olli-Poika /vihr     Poissa
Parviainen Ulla /kesk     Jaa
Pekkarinen Mauri /kesk     Jaa
Pekonen Aino-Kaisa /vas     Jaa
Pelkonen Jaana /kok     Poissa
Pirttilahti Arto /kesk     Jaa
Puska Pekka /kesk     Ei
Puumala Tuomo /kesk     Ei
Pylväs Juha /kesk     Jaa
Raassina Sari /kok     Poissa
Raatikainen Mika /ps     Ei
Rantakangas Antti /kesk     Jaa
Rehn-Kivi Veronica /r     Ei
Rehula Juha /kesk     Jaa
Reijonen Eero /kesk     Jaa
Rinne Antti /sd     Jaa
Ronkainen Jari /ps     Poissa
Rossi Markku /kesk     Jaa
Ruoho Veera /kok     Ei
Rydman Wille /kok     Jaa
Räsänen Joona /sd     Jaa
Räsänen Päivi /kd     Ei
Saarakkala Vesa-Matti /sin     Ei
Saarikko Annika /kesk     Jaa
Salolainen Pertti /kok     Ei
Salonen Kristiina /sd     Jaa
Sarkkinen Hanna /vas     Jaa
Sarkomaa Sari /kok     Ei
Satonen Arto /kok     Jaa
Savio Sami /ps     Ei
Savola Mikko /kesk     Ei
Semi Matti /vas     Jaa
Sipilä Juha /kesk     Jaa
Sirén Saara-Sofia /kok     Poissa
Skinnari Ville /sd     Jaa
Soini Timo /sin     Ei
Strand Joakim /r     Ei
Suutari Eero /kok     Jaa
Taavitsainen Satu /sd     Jaa
Taimela Katja /sd     Jaa
Talja Martti /kesk     Jaa
Talvitie Mari-Leena /kok     Jaa
Tanus Sari /kd     Ei
Tavio Ville /ps     Ei
Terho Sampo /sin     Ei
Tiilikainen Kimmo /kesk     Jaa
Toivakka Lenita /kok     Jaa
Toivola Jani /vihr     Jaa
Tolppanen Maria /sd     Jaa
Tolvanen Kari /kok     Ei
Torniainen Ari /kesk     Ei
Torsti Pilvi /sd     Jaa
Torvinen Matti /sin     Ei
Tuomioja Erkki /sd     Jaa
Tuppurainen Tytti /sd     Jaa
Turunen Kaj /sin     Ei
Tölli Tapani /kesk     Jaa
Uotila Kari /vas     Jaa
Urpilainen Jutta /sd     Jaa
Wallin Harry /sd     Jaa
Wallin Stefan /r     Ei
Wallinheimo Sinuhe /kok     Jaa
Vanhanen Matti /kesk     Ei
Vartia Antero /vihr     Jaa
Vartiainen Juhana /kok     Jaa
Vehkaperä Mirja /kesk     Jaa
Vehviläinen Anu /kesk     Jaa
Viitanen Pia /sd     Jaa
Vikman Sofia /kok     Jaa
Viljanen Eerikki /kesk     Ei
Virolainen Anne-Mari /kok     Jaa
Vähämäki Ville /ps     Ei
Yanar Ozan /vihr     Jaa
Zyskowicz Ben /kok     Jaa
Östman Peter /kd     Ei

Lue myös: