Finnair nostaa tavoitetta - hakee 170 miljoonan euron pysyviä kustannussäästöjä vuoden 2022 alusta

HOTT_2Finnair on jälleen kerran nostanut tavoitettaan kustannustason pysyvästä alentamisesta ja nyt yhtiö tavoittelee jo 170 miljoonan euron pysyvään kustannustason alenemaan vuoden 2022 alusta. Alunperin keväällä 2020 Finnair kertoi tavoittelevansa pysyviä lähes 80 miljoonan euron kustannussäästöjä vuoteen 2019 verrattuna.

Finnair on jälleen kerran päivittänyt alunperin 20. toukokuuta 2020 julkistamaansa tavoitetta 80 miljoonan euron pysyvien kustannussäästöjen saamisesta vuoden 2022 alusta alkaen verrattuna vuoteen 2019. Tavoite päivitettiin 25. elokuuta 2020 nostamalla taso 100 miljoonaan euroon ja kolmas päivitys tuli vielä 28. lokakuuta 2020. tuolloin tavoite nostettiin 140 miljoonaa euroon.

Finnair on edistynyt hyvin kustannussäästöohjelmansa toteuttamisessa ja se tulee saavuttamaan aiemman tavoitteensa etuajassa.

Samalla Finnair on tunnistanut uusia säästömahdollisuuksia, joiden takia se nostaa pysyviä kustannussäästöjä koskevaa tavoitettaan 30 miljoonalla eurolla noin 170 miljoonaan euroon.

Toke_2017_1Päivitetystä tavoitteesta huolimatta uusia pysyviä säästöjä haetaan kuitenkin edelleen kaikista kulueristä. Tällaisiksi kuluiksi Finnair on todennut aiemmin mm. kiinteistökulut, lentokoneiden vuokrauskulut, palkitsemisrakenteet, myynti- ja jakelukulut, IT-kustannukset sekä hallintokulut.

Finnair jatkaa organisaation sekä toimintojen tehostamista, eri asiakasprosessien digitalisointia ja automatisointia sekä neuvottelee uudelleen sopimuksia toimittajiensa ja kumppaniensa kanssa.

Osana kustannussäästöohjelmaa Finnairissa on käyty myös yhteistoimintaneuvottelut vuoden 2020 loppupuolella. Niiden seurauksena Finnair vähensi noin 600 työpaikkaa maailmanlaajuisesti. Kokonaisuudessaan Finnairin henkilöstömäärä väheni lähes 1 100:lla vuoden 2020 alkuun verrattuna, mukaan lukien eläköityminen ja muu luonnollinen poistuma.

Osana ohjelmaa yhtiö on lisäksi solminut sopimuksia pysyvistä säästöistä henkilöstöryhmiensä kanssa. Näihin säästötavoitteisiin sitoutuneet henkilöstöryhmät osallistuvat onnistuneesta uudelleenrakennuksesta palkitsevaan kannustinohjelmaan. Myös väliaikaisiin kustannussäästöihin johtavia lomautuksia jatketaan edelleen.

Lue myös: