Lentoyhtiöiden musta lista päivittyi - EU:n kieltolistalla kaikkiaan 230 lentoyhtiötä

BlacklabeledEuroopan komissio on 10. joulukuuta päivittänyt luetteloa lentoyhtiöistä, jotka on asetettu toimintakieltoon tai joiden toimintaa rajoitetaan EU:ssa. Luettelo tunnetaan "EU:n mustana listana". Sitä on nyt päivitetty 25 kertaa. Tuoreimmalle listalle päätyi Iraqi Airways ja siltä vapautui kazakstanilainen Air Astana. Thaimaan lentoyhtiöt ovat myös tiukassa seurannassa.

Euroopan komission julkistamalla kieltolistalla pyritään takaamaan eurooppalaisten turvallisuus, joka on komission absoluuttinen prioriteetti. Asiaa vahvistaa myös kolmansien maiden lentoyhtiöiden TCO-turvallisuushyväksynnät (Third Country Operators). Niitä on myönnetty kesäkuusta 2015 lähtien.

AirAstana_tailEU:n mustalla listalla on nyt 20 valtion kaikki rekisteröidyt lentoyhtiöt eli yhteensä 228 lentoyhtiötä, joilla on täydellinen lentokielto EU:ssa. Listalta vapautui siellä vuodesta 2009 saakka ollut Air Astana. Listan uusi tulokas oli Iraqi Airways, jossa on EU:n mukaan selkeitä turvallisuuspuutteita.

Euroopan komissio ja lentoturvallisuusvirasto EASA seuraavat tarkasti thaimaalaisten lentoyhtiöiden turvallisuustilannetta. Tällä kertaa listalle ei niitä kuitenkaan lisätty. Mikäli tarve ilmenee niin komissio voi ehdottaa yhtä tai useampaa Thaimaan lentoyhtiötä lisättäväksi, turvallisuuslistalle.

"Tarjotakseen eurooppalaisille korkean tason lentoturvallisuutta komissio julkisti maanantaina uuden Euroopan ilmailustrategian ja tänään päivitimme luettelon lentoyhtiöistä, joiden toiminta EU-alueella on kielletty tai rajoitettu", kommentoi Euroopan liikennekomissaari Violeta Bulc tuoreimman mustan listan julkaisua.

"Olen tyytyväinen voidessamme vapauttaa Air Astanan lentokieltolistalta kuuden vuoden työn jälkeen. Eurooppalaisten turvallisuuden takia olemme edelleen pakotettuja pitämään muut kazakstanilaisyhtiöt listalle sekä lisäämään mukaan myös Iraqi Airwaysin", jatkoi Bulc.

Nämä maat ovat Afghanistan, Angola (paitsi yksi yhtiö, joka operoi rajoitetulla luvalla), Benin, Kongon demokraattinen tasavalta, Kongon tasavalta, Djibouti, Päiväntasaajan Guinea, Eritrea, Gabon (lukuun ottamatta kahta lentoyhtiötä, joiden toiminnalle on asetettu tiukat rajoitukset ja ehdot), Indonesia (lukuun ottamatta neljää lentoyhtiötä), Kazakstan (poislukien listalta vapautettu Air Astana), Kirgisia, Liberia, Libya,  Mosambik, Nepal, Sambia, São Tomé ja Príncipe, Sierra Leone ja Sudan.

Lisäksi mustalla listalla on kaksi yksittäistä lentoyhtiötä, joiden turvallisuudessa on puutteita. Ne ovat irakilainen Iraqi Airways ja Surinamista tuleva Blue Wing Airlines. Kaiken kaikkiaan lentokiellossa on siis 230 lentoyhtiötä.

Näiden lisäksi EU:n listalla on seitsemän lentoyhtiötä joiden operointia EU-alueella on rajoitettu. Toimintarajoitettujen yhtiöiden listalla ovat Afrijet, Gabon Airlines ja SN2AG Gabonista, Air Korya Pohjois-Koreasta, Air Service Comoros Komoreilta, Iran Air Iranista, TAAG Angolan Airlines Angolasta ja Air Madagascar Madacasgarilta.

Komission tekemä päätös perustuu yksimielisyyteen EU:n lentoturvallisuuskomiteassa, joka kokoontui 24-26. marraskuuta. Komitea koostuu lentoturvallisuuden asiantuntijoista, jotka tulevat kaikista 28:sta EU:n jäsenvaltiosta.

Mukana on lisäksi edustajat Norjasta, Islannista, Sveitsistä ja Euroopan lentoturvallisuusvirastosto EASA:sta. Komission päätöstä tukivat myös Euroopan parlamentti ja ministerineuvosto.

Euroopan unionin alue on maailman kolmanneksi suurin ilmailumarkkina. Vuosittain yli 800 miljoonaa matkustajaa kulkee EU:n 450 lentokentän ja 150 lentoyhtiön kuljettamana ympäri maailmaa. Koko ilmailuala tukee Euroopassa suoraan ja välillisesti yli 5,1 miljoonaa työpaikkaa tuottaen päivittäin yli miljardi euroa BKT:ta.

Lue myös: