Malmin lentoaseman ystävät ry pyytää kaupunkia palaamaan neuvottelupöytään - myös valtio mukaan

Malmin-lentoasema-ilmasta_2Malmin lentoaseman lentotoiminta vaikuttaa saavan tehtyjen valitusten ja jätettävän kanteen myötä jatkoaikaa vuodelle 2020. Lentoasemasta ja sen toiminnan laukkauttamiseksi on tehty valtiolle ja kaupungille useita kansalaisaloitteita. Malmin lentoaseman ystävät ry:n puheenjohtaja Timo Hyvönen peräänkuuluttaakin asiassa kansalaisdemokratiaa. Helsingin kaupungin lisäksi myös valtio on edelleen osallinen Malmi-asiassa.

M80_Hyvonen_puhe1Malmin lentoaseman ystävät ry pyytää asian saaman yllättävän käänteen myötä kaupunkia jälleen kerran neuvottelupöytään. Ilmailijoiden päämääränä on historiallisen Malmin lentokentän säilyttäminen ja lentotoiminnan jatkuminen pääkaupungin omalle lentokentällä.
 
“Pyydämme jälleen kerran avointa keskustelua lentoaseman toiminnan jatkosta, kuten valtuutetutkin ovat avoimessa kirjeessään vaatineet. Neuvottelut valtion kanssa on käynnistettävä myös uudestaan”, sanoo MLY:n puheenjohtaja Timo Hyvönen yhdistyksen tiedotteessa.

Malmin lentokentän ilmailutoimintaa jatkoi Finavian jälkeen 1.1.2017 alkaen Malmin lentokenttäyhdistys. Helsinki irtisanoi toistaiseksi voimassa olleen maanvuokrasopimuksen päättymään 31.12.2019. Lentokenttäyhdistys oli pyrkinyt pääsemään jatkoneuvotteluihin tuloksetta. Malmin lentoaseman alueen asuntotuotannon odotetaan alkavan vasta vuonna 2022.

“Edustamme kansalaisten ääntä. Malmi-kuntalaisaloitteen allekirjoitti  vuonna 2014 yhteensä 13 197 helsinkiläistä, vuosina 2016–17 kerätyssä Lex Malmi-kansalaisaloitteessa 56 067 suomalaista”, jatkaa Hyvönen.
 
Oikeusministeriön ylläpitämässä demokratiapalvelussa on tällä hetkellä avoinna kuntalaisaloite, jolla vaaditaan neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämistä Malmin tulevaisuudesta. Sen on allekirjoittanut jo 24 208 helsinkiläistä, mikä on jo reilusti yli lain edellyttämän 4 prosentin kannatuksen. Se on myös Suomen suurimman kannatuksen saanut kuntalaisaloite kansanäänestyksen järjestämisestä.

“Kuntademokratiassa kuntalaisia tulee kuunnella myös vaalien välillä ja erityiskysymyksissä. Odotamme nyt valtuustolta vastausta siihen, miten paljon Helsingissä pitää kerätä nimiä, että aloite hyväksytään asialliseen käsittelyyn ja kuntalaisia todellakin kuullaan merkittävässä asiassa, joka on suurempi kuin on annettu virallisesti ymmärtää”, täsmentää Hyvönen.

Malmin-lentoasema-ilmasta_3 “Olemme aidosti huolissamme kuntademokratiasta ja oikeudenmukaisuudesta. Asiaa on kohdeltu Helsingin kaupungin toimesta vastoin kaupungin omaa strategiaa, jossa kuntalaisten halutaan osallistuvan kaupungin kehittämiseen, mutta mikään kaupungin kehittämisaloite ei ole saanut yhtä paljon kannatusta taakseen kuin Malmin säilyttäminen lentotoiminnassa. Se ei vaan kaupungille kelpaa, joten sitä ei haluta kuunnella“, muistuttaa Hyvönen.
 
Malmi_lentoasemanpuistoKaupunki pyysi kansalaisilta ideoita Malmin toimintaan vuonna 2020. Vastauksia kaupunkilaiset antoivat kyselyyn kaikkiaan 1690. MLY:n mukaan niistä 1523 ehdotti lentotoimintaa, mutta kaupunki ei ottanut näitä ehdotuksia huomioon.

Helsinki julkisti suunnitelmansa lentoaseman väliaikaiskäytölle 17. joulukuuta 2019. Sen mukaan alueelle olisi talvikaudelle 2020 luvassa retkiluistelua ja hiihtolatuja ilman suurempia panostuksia tai konkreettisia kehittämissuunnitelmia.

“Kaupunki on pyrkinyt lopettamaan Malmin lentotoiminnan monella tapaa kyseenalaisin keinoin, kuten virheellistä ja puutteellista tietoa jakamalla. Moni helsinkiläinen ei ole tietoinen Malmin merkittävistä arvoista, joihin ilmailun kehittämisen ja lentokoulutuksen lisäksi kuuluvat eurooppalaisittain merkittävät kulttuuriarvot sekä kentän luonto direktiivilajeineen. Helsingin toimet ovat olleet kohtuuttomia Malmin lentokentällä toimivien yritysten näkökulmasta. Traficom ei kuitenkaan ole suostunut eväämään lupaa lentotoiminnalta, kuten lain mukaan oikein onkin", sanoo Hyvönen.
 

MLY peräänkuuluttaa myös valtion vastuuta

Timo_Hyvonen_Malmi_2016Valtion vetäydyttyä Malmin lentoasemalta vuoden 2016 lopussa asetettiin ehtoja asuntuotannon aloittamiseksi 2020-luvulla. Niiden mukaan tuli järjestää Rajavartiolaitoksen ja siviili-ilmailun siirtyminen korvaavalle lentokentälle. Rajavartiolaitos muutti tuolloin Helsinki-Vantaalle.

MLY toteaa, että asetettuja ehtoja ei ole täytetty, sillä korvaavia toimenpiteitä lentotoimintojen turvaamiseksi ei ole tehty.

Yhdistys huomauttaa myös, että hallituksen vuoden 2018 vuosikertomuksen käsittelyn yhteydessä eduskunta piti voimassa Lex Malmi kansalaisaloitteesta antamansa yksimielisen lausuman, jonka mukaan eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto ryhtyy toimenpiteisiin korvaavien lentokenttätoimintojen turvaamiseksi, jotta Malmin lentokentän ilmailutoiminnot voivat jatkua hyvien yhteyksien ja etäisyyksien päässä.

"Pallo Malmin tulevaisuudesta on ministeri Harakalla. Lentotoimintaa ei voi Malmilta lakkauttaa ennen kuin korvaavat toiminnot ovat löytyneet ja varmistettu, eduskunnan yksimielinen Lex Malmi lausuma on täytetty ja Kataisen hallituksen kehysriihipäätöksen edellyttämät korvaavat toiminnot on turvattu", päättää MLY tiedotteensa.

Lue myös: