Venäläiskoneen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa Porvoon edustalla

Tupolev_Tu154M_flyfinland_JussiKettunen(Päivittynyt klo 19.21) Venäläisen valtionilma-aluksen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa Suomenlahdella Porvoon edustalla keskiviikkoaamulla 17. heinäkuuta 2019. Konetyyppiä ei kerrottu, mutta kyseessä on mahdollisesti Tu-154.

Ilmatilaa mahdollisesti loukannut ilma-alus saattaisi olla Venäjän ilmavoimien Tupolev Tu-154B-2 -matkustajakone (RA-85594). Se lensi keskiviikkoaamuna Suomenlahdella toisiotutkavastaaja päällä Moskovasta kohti Kaliningradia (kuvassa yllä konetyyppi arkistokuvassa).

Itämeren kansainvälisessä ilmatilassa kuitenkin lentää varsin usein venäläiskoneita, joten kyseessä saattaa olla myös jokin toinen ilma-alus.

STT:n mukaan kone viipyi Suomen alueella noin kaksi minuuttia ja se oli kilometrin verran rajan sisäpuolella. Suomenlahden kansainvälinen ilmatila on Porvoon edustalla kapeimmillaan.

Rajavartiolaitos on aloittanut alueloukkausepäilyn johdosta esitutkinnan ja tiedottaa tutkinnasta myöhemmin lisää. Tutkinta kestää arvion mukaan noin viikon.

Viimeksi Suomen Ilmavoimat julkisti tunnistuskuvia Itämeren alueelta 15. heinäkuuta (linkki alla). Tuolloin ei tapahtunut ilmatiloukkausta.

Tänä vuonna on sattunut yksi aiempi ilmatilaloukkaus Kirkkonummen edustalla. Tuolloin 1. huhtikuuta asialla oli portugalilainen Lockheed P-3C CUP+ Orion -meritoimintakone. Vuonna 2018 Suomen ilmatilaa ei loukattu lainkaan.

Päivitys kello 19.21: Lisätty tieto Rajavartiolaitoksen arvioimasta tutkinnan kestosta.

Lue myös: