EU-komissio: Selkeyttä ja ennustettavuutta vapaan liikkuvuuden rajoituksiin - yhteiset värikoodit käyttöön

Taivas_1Euroopan Komissio antoi 4. syyskuuta ehdotuksensa suosituksista, joilla parannetaan koronaviruspandemiasta johtuvien matkustusrajoitusten koordinointia ja niistä tiedottamista EU-tasolla. Yhteistyötä tehdään neljällä osa-alueella jotka sisältävät EU-laajuisen yhteisen värikoodiston koronatilannekartan osalta.

Kansalaiset ja yritykset tarvitsevat ennustettavuutta. EU-maiden olisikin komission mukaan minimoitava matkustusrajoitusten sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset mahdollisimman pitkälle. Yleisölle olisi annettava tietoja ajoissa sekä selkeällä ja helposti ymmärrettävällä tavalla.

EU-komission mukaan yhteistyötä olisi tiivistettävä neljällä osa-alueella. Niistä ensimmäinen olisi yhteiset perusteet ja raja-arvot matkustusrajoitusten käyttöönotosta päättämiselle. Yhteistä linjausta sovellettaisiin sovituilla värikoodeilla koronatilannekartan osalta. Korkean riskin alueilta saapuvia matkustajia varten määritetään myös yhteinen toimenpidekehys. Viimeisenä kohtana on viestintä, jonka osalta päämäärä on selkeä ja oikea-aikainen tiedottaminen yleisölle mahdollisista rajoituksista.

”Ehdotamme jäsenvaltioille hyvin koordinoitua, ennustettavissa olevaa ja läpinäkyvää lähestymistapaa matkustusrajoituksiin, joita voi olla tarpeen asettaa. Kansanterveyden suojelu on tässä yhteydessä aina etusijalla. Meidän on vältettävä heikentämästä lisää jo ennestään hauraita talouksia ja luomasta ylimääräistä epävarmuutta kansalaisille, jotka ovat joutuneet tekemään suuria uhrauksia. Meiltä odotetaan toimia näiden monien kuukausien jälkeen, jotka koronaviruksen kanssa on jo jouduttu elämään", totesi terveydestä ja elintarviketurvallisuudesta vastaava komissaari Stella Kyriakides.

”Pandemia on heikentänyt voimakkaasti oikeuttamme liikkua vapaasti EU:ssa. Niiden monien eurooppalaisten, jotka matkustavat päivittäin maasta toiseen, on vaikea luovia yksittäisten EU-maiden sääntöviidakossa. Haluamme yksinkertaistaa asioita. Ehdotamme siksi selkeitä ja syrjimättömiä perusteita, joita jäsenvaltioiden on helppo käyttää ja jotka mahdollistavat asianmukaisen tiedottamisen eurooppalaisille", lisäsi oikeusasioista vastaava komissaari Didier Reynders.

”Komissio on maaliskuusta lähtien laatinut EU-maita varten vankkoja sisä- ja ulkorajavalvontasuosituksia. Tämänpäiväiset toimenpiteet perustuvat tähän työhön. Näin voimme hyötyä täysimääräisesti Schengen-alueesta. Haluamme ottaa käyttöön selkeät värikoodit ”vihreä”, ”oranssi” ja ”punainen”. Emme tarvitse yksittäisten toimenpiteiden kirjoa", sanoi sisäasioista vastaava komissaari Ylva Johansson.

Komission suositusehdotuksesta keskustellaan Euroopan neuvostossa ja se on tarkoitus hyväksyä lähiviikkoina.


Yhteiset linjat tavoitteena matkustusrajoituksissa

Yksittäisten EU-maiden perusteet, joilla rajoitetaan vapaata liikkuvuutta Euroopan unionissa, ovat tällä hetkellä hyvin erilaiset. Komissio ehdottaa, että kukin EU-maa ottaisi huomioon samanlaiset perusteet mahdollisten rajoitusten käyttöönoton yhteydessä.

  • uusien covid-19-tapausten kokonaismäärä 100 000:ta henkilöä kohti tietyllä alueella 14 vuorokauden aikana;
  • positiivisten testien osuus kaikista covid-19-testeistä, jotka on tehty tietyllä alueella seitsemän vuorokauden aikana;
  • covid-19-testien määrä 100 000:ta henkilöä kohti tietyllä alueella seitsemän vuorokauden aikana.

EU-maiden olisi toimitettava nämä tiedot viikoittain Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskukselle. EU-maiden olisi annettava nämä tiedot myös alueellisella tasolla, jotta mahdolliset toimet voidaan kohdentaa alueille, joilla ne ovat ehdottoman välttämättömiä.

Kun matkan lähtöpaikkana on EU-maa, jossa tehdään viikoittain yli 250 testiä 100 000:ta henkilöä kohti, EU-maat eivät komission ehdotuksen mukaan saisi rajoittaa toisesta EU-maasta tulevien matkustajien vapaata liikkuvuutta, jos

  • uusia covid-19-tapauksia on ilmoitettu tietyllä alueella 14 vuorokauden aikana 100 000:ta henkilöä kohti enintään 50 TAI
  • positiivisten testien osuus kaikista covid-19-testeistä tietyllä alueella on alle 3 %.



Yhteiset värikoodit - vihreää jos tapauksia alle 25 kahden viikon aikana

Komissio ehdottaa, että Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus julkaisee EU-maiden ja matkustajien tueksi EU- ja ETA-maita koskevan kartan yhteisine värikoodeineen. Kartta laadittaisiin EU-maiden toimittamien tietojen perusteella ja sitä päivitettäisiin viikoittain. Värikoodit olisivat seuraavat:

  • vihreä alueelle, jolla uusia covid-19-tapauksia on ilmoitettu 14 vuorokauden aikana alle 25 JA positiivisten testien osuus kaikista covid-19-testeistä on alle 3 %;
  • oranssi alueelle, jolla uusia covid-19-tapauksia on ilmoitettu 14 vuorokauden aikana alle 50 MUTTA positiivisten testien osuus kaikista covid-19-testeistä on 3 % tai enemmänTAI uusia covid-19-tapauksia on ilmoitettu 25–150 MUTTA positiivisten testien osuus kaikista covid-19-testeistä on alle 3 %;
  • punainen alueelle, jolla uusia covid-19-tapauksia on ilmoitettu 14 vuorokauden aikana yli 50 JA positiivisten testien osuus kaikista covid-19-testeistä on 3 % tai enemmän TAI uusia covid-19-tapauksia on ilmoitettu 14 vuorokauden aikana 100 000:ta henkilöä kohden yli 150;
  • harmaa, jos saatavilla ei ole riittävästi tietoa arvion tekemiseksi komission ehdottamien perusteiden perusteella TAI covid-19-testejä on tehty 100 000:ta henkilöä kohti alle 250.

Yhteinen lähestymistapa korkean riskin alueilta tulevia matkustajia varten

Komissio ehdottaa EU-maille yhteistä lähestymistapaa korkean riskin alueilta tulevia matkustajia varten. EU-maiden ei tulisi evätä muista EU-maista matkustavien henkilöiden maahanpääsyä. EU-maat, jotka päättävät rajoittaa vapaata liikkuvuutta, voisivat vaatia

  • ”punaiseksi” tai ”harmaaksi” luokitellulta alueelta saapuvilta henkilöiltä joko karanteenia TAI covid-19-testissä käymistä saapumisen jälkeen; näistä covid-19-testissä käyminen on suositeltavampi vaihtoehto.

Perustelluissa tapauksissa EU-maat voisivat suosittaa, että ”oranssiksi” luokitellulta alueelta saapuvat henkilöt vähintäänkin kävisivät covid-19-testissä ennen matkaa tai saapumisen yhteydessä. EU-maat voisivat vaatia ”punaiseksi”, ”oranssiksi” tai ”harmaaksi” luokitellulta alueelta saapuvia henkilöitä täyttämään PLF-lomakkeen (passenger locator form). Tämä koskisi erityisesti lentomatkustajia, ja tässä yhteydessä olisi noudatettava tietosuojavaatimuksia. Karanteenia ei vaadittaisi matkustajilta, joilla on välttämätön työtehtävä tai matkustustarve. Tällaisia henkilöitä ovat kriittisiä ammatteja harjoittavat työntekijät, rajatyöntekijät ja lähetetyt työntekijät, opiskelijat ja toimittajat.


Selkeitä ja oikea-aikaisia tietoja yleisölle

Komissio ehdottaa, että EU-maat antaisivat tietoja tulevista vapaan liikkuvuuden rajoituksista tai matkustusrajoitusten poistamisesta muille EU-maille ja komissiolle viikoittain. Muutoksista olisi ilmoitettava viikkoa ennen niiden voimaantuloa.

Tiedot olisi asetettava saataville myös Re-open EU -verkkofoorumilla, jolla olisi oltava linkki karttaan, jota Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus päivittää viikoittain.