EU päivitti lentoyhtiöiden mustan listan - toimintakieltolistalla jo 21 venäläistä lentoyhtiötä

AFL_A320_EDDMEU-komissio päivitti EU-alueella toimintakieltoon asetettujen lentoyhtiöiden listauksen nyt jo 39:nnen kerran. Toimintakiellon piiriissä on nyt kaikkiaan 21 Venäjällä lentoimintaluvan saanutta lentoyhtiötä. Toimintakiellon piirissä ovat mm. Aeroflot ja Rossija. Venäläisyhtiöt ovat jatkaneet lentoja lentokoneilla joiden lentokelpoisuus on peruutettu, joten niiden päätyminen tälle ns. mustalle listalle oli odotettua. EU-alueella  toiminta on kielletty nyt kaikkiaan 117 lentoyhtiöltä.

Huhtikuisen päivityksen jälkeen EU:n lentoyhtiöiden toimintakieltolistalla on kaikkiaan 117 lentoyhtiötä. Niiltä on kielletty lentotoiminta EU-alueen ilmatilassa. Kyseisten lentoyhtiöiden osalta ilmailuviranomaisten harjoittama turvallisuusvalvonta on puutteellista.

”Venäjän federaation lentoliikennevirasto on antanut venäläisille lentoyhtiöille luvan liikennöidä satoja ulkomaisessa omistuksessa olevia ilma-aluksia ilman voimassa olevaa lentokelpoisuustodistusta. Venäläiset lentoyhtiöt ovat tietoisesti rikkoneet asiaa koskevia kansainvälisiä turvallisuusvaatimuksia", kommentoi EU:n liikenteestä vastaava komissaari Adina Vălean.

Listalla on 90 lentoyhtiötä 15 eri maasta, joiden ilmailuviranomaisten harjoittama turvallisuusvalvonta on puutteellista. Nämä maat ovat Afganistan, Angola (lukuun ottamatta kahta lentoyhtiötä), Armenia, Kongon tasavalta, Kongon demokraattinen tasavalta, Djibouti, Päiväntasaajan Guinea, Eritrea, Kirgisia, Liberia, Libya, Nepal, São Tomé ja Príncipe, Sierra Leone ja Sudan.

Lisäksi toimintakieltolistalla on vakavien turvallisuuspuutteiden lisäksi nyt kaikkiaan 21 venäläistä lentoyhtiötä sekä kuusi yksittäistä lentoyhtiötä muista maista todettujen vakavien turvallisuuspuutteiden perusteella. Ne ovat Avior Airlines (Venezuela), Blue Wing Airlines (Suriname), Iran Aseman Airlines (Iran), Iraqi Airways (Irak), Med-View Airlines (Nigeria) ja Air Zimbabwe (Zimbabwe).

Venäjän osalta lentoyhtiöiden kieltolistalla ovat Aurora Airlines, Aviastar-Tu Co. Ltd, Izhavia,Yakutia, Rusjet, Uvt Aero, Siberia Airlines, Smartavia Airlines, Iraero Airlines, Ural Airlines, Alrosa Air Company, Nordstar Airlines, Rusline, Yamal Airlines, Nord Wind, Aircompany Ikar, Pobeda Airlines, Aeroflot - Russian Airlines, Rossiya Airlines, Skol Airline ja Utair Aviation.

Lisäksi iranilaiseen Iran Airiin ja Pohjois-Korean Air Koryoon sovelletaan toimintarajoituksia, ja ne saavat lentää EU:hun ainoastaan tietyillä ilma-alustyypeillä.

"Tämä ei ole ainoastaan kansainvälisen siviili-ilmailun yleissopimuksen (Chicagon yleissopimus) selvä rikkominen vaan myös välitön turvallisuusuhka. Olemme tilanteessa, jossa Venäjä on aloittanut provosoimattoman ja perusteettoman sotilaallisen hyökkäyksen Ukrainaa vastaan. Haluan kuitenkin tehdä selväksi, että tämä päätös ei ole uusi pakote Venäjää vastaan; se on tehty yksinomaan teknisin ja turvallisuuteen liittyvin perustein. Emme halua sekoittaa turvallisuutta ja politiikkaa keskenään”, jatkoi Vălean.

Osa venäläisistä toimintakieltolistalle olevista lentoyhtiöistä lentää edelleen Venäjältä Suomenlahden ja Itämeren kautta kansainvälistä ilmatilaa hyödyntäen Kaliningradiin. 

 Venäläisyhtiöiden päätyminen mustalle listalle on osoitus vakavista turvallisuusongelmista, jotka johtuvat siitä, että Venäjä on pakottanut rekisteröimään uudelleen ulkomaisessa omistuksessa olevat ilma-alukset ja sallinut niiden toiminnan ilman voimassa olevaa lentokelpoisuustodistusta. Tämä rikkoo kansainvälisiä lentoturvallisuusvaatimuksia.

Venäläiset lentoyhtiöt eivät pääosin palauttaneet vuokraamiaan lentokoneita leasingyhtiöille niiden vaatimuksista huolimatta. Kyseisistä lentotokoneista valtaosa oli rekisteröity Bermudalle ja Irlantiin. Näiden maiden ilmailuviranomaiset peruivat kaikkien venäläisyhtiöiden lentokoneiden lentokelpoisuudet, koska jatkuvan lentokelpoisuuden valvonta muuttui mahdottomaksi.

Turvallisuushuolia aiheuttaa myös varaosien vientikielto Venäjälle, jonka myötä on mahdollista, että lentokoneiden huolto-ohjelmia laiminlyödään. Tämän seurauksena kyseiset lentokoneet voivat olla maailmanmarkkinoilla jopa arvottomia.

EU:n lentoturvallisuusluettelon päivitys perustuu jäsenvaltioiden lentoturvallisuusasiantuntijoiden yksimieliseen lausuntoon. Asiantuntijat kokoontuivat 5. huhtikuuta 2022 EU:n lentoturvallisuuskomiteassa videoyhteyden välityksellä. Komitean puheenjohtajana toimii Euroopan komissio Euroopan lentoturvallisuusviraston (EASA) tuella. Myös Euroopan parlamentin liikennevaliokunta on antanut tukensa luettelon päivittämiselle. EU:n lentoturvallisuusluetteloa koskevat päätökset perustuvat kansainvälisiin turvallisuusvaatimuksiin ja erityisesti Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön (ICAO) julkaisemiin standardeihin.

Lue myös: