Finnair palauttaa 11 pitkäaikaissäilytyksessä ollutta lentokonettaan Suomeen vielä loppuvuoden aikana

A321ER_10Kasvanut matkustajakysyntä on saanut Finnairin herättelemään pitkäaikaissäilytyksessä olleita Airbus-koneitaan takaisin käyttöön. Kaikkiaan 32 kapea- ja laajarunkoista sinivalkoista Airbus-konetta on odottanut lentoliikenteen palautumista Ranskan Tarbesissa ja Tšekin Prahassa.

Yli puolet Finnairin 35:stä Airbus-kapearunkokoneista on ollut pandemian aikana pitkäaikaissäilytyksessä Prahassa CSAT:lla (Czech Airlines Technics) ja Ranskassa Tarmac Aerosavella ensin Pariisin Vatryssä ja myöhemmin Tarbesissa. Pitkäaikaissäilytyksessä on ollut pandemian aikana myös kuusi Finnairin A330-300 -laajarunkokonetta. Niistä yksi lensi Tarbesista syyskuun lopulla Hongkongiin.

Matkustajakysyntä on kesän ja syksyn mittaan elpynyt. Finnair palautti ensimmäisiä koneita Euroopan pitkäaikaissäilityksestä liikenteeseen toukokuussa 2021 ja uusimman julkistuksen mukaan ennen vuodenvaihdetta koneita tuodaan takaisin runsaammin.

Finnair kertoi Bluewings-verkkolehdessään suunnitelmistaan lentää Suomeen loka-, marras- ja joulukuun aikana Suomeen 12 kapearunkokonetta. Julkistetun aikataulun mukaan laivastoon palaisi lokakuussa neljä konetta, marraskuussa neljä konetta ja joulukuussa kaksi konetta. Prahassa oli pitkäaikaissäilytyksessä 28. lokakuuta iltapäivästä vielä kymmenen Finnairin Airbus-kapearunkokonetta.

Monet lentoyhtiöt palauttavat koneitaan kiireesti takaisin käyttöön ja pullonkaulaksi saattaa muodostua huoltotoimet, joita vaaditaan koneiden palauttamiseksi kaupalliseen käyttöön. Finnairinkin mukaan slotit palautuksille ovat olleet tiukassa. Prahassa on tällä hetkellä Finnairin henkilökuntaa varmistamassa aikataulujen pitämistä yhdessä alihankkijan CSAT:n (Czech Airlines Technics) kanssa.

Kapearunkokoneiden lisäksi Finnair palauttaa Tarmac Aerosaven pitkäaikaissäilytyksestä Tarbesista käyttöönsä myös yhden Airbus A330-koneen vastaamaan rahtioperaatioiden kysyntään. Yksi Tarbesin A330-koneista on OH-LTS, johon on tehty väliaikainen modifikaatio rahtioperaatioita varten. Koneesta on poistettu matkustamon penkkejä, jotta rahtikapasiteetti kasvaa.

Nyt suunnitelman mukaisesti Lokakuussa Suomeen lennettävien koneiden jälkeen pitkäaikaissäilytykseen jäisi edelleen yhdeksän sinivalkoista matkustajakonetta Prahaan ja ilmeisesti seitsemän Tarbesiin. Vuodenvaihteessa Finnairin koneista olisi pitkäaikaissäilytyksessä Euroopassa vielä kymmenen kapearunkokonetta. Niiden palautuksien aikataulu riippuu Finnairin mukaan edelleen liikenteen kasvusta ja huoltojen toteutumisesta.

Finnairin tavoitteena on palauttaa osa koneista liikenteeseen vuoden 2022 ensimmäisen neljänneksen aikana. Pandemian aikana Finnarin on kierrättänyt kaksi A319-konettaan ja nähtäväksi jää palaavatko kaikki koneet takaisin pitkäaikaissäilytyksestä.

Lentokoneiden palauttaminen pitkäaikaissäilytyksestä takaisin kaupalliseen käyttöön tehdään erityisen palauttamissuunnitelman mukaisesti. Se sisältää huoltoja ja tarkastuksia sekä koelennon ennen ensimmäistä kaupallista lentoa.

Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA ja kansalliset ilmailuviranomaiset tukevat osaltaan lentoliikenteen palautumista julkaisemallaan ohjeistuksella koskien pitkäaikaissäilytyksessä olevien lentokoneiden palauttamista käyttöön osana jatkuvan lentokelpoisuuden valvontaansa.

Henkilöstö ja sen osaaminen on myös suuressa roolissa lentoturvallisuuden vaalimisessa. Henkilöstön osalta EASA on nostanut esiin saatavuuden sekä vaadittavien pätevyyksien, kelpoisuuksien ja valtuutusten voimassaolot sekä oikeiden toimintamenetelmien noudattamisen lentokoneiden liikenteeseen palauttamiseksi. MH

Päivitys kello 16.04: Täsmennetty edelleen pitkäaikaissäilytyksessä olevien koneiden määrää. 

Lue myös:

Artikkeli: Koronakiilat pitävät Finnairin koneet paikallaan – lentokoneiden laajat ylläpitotoimet jatkuvat