Finnair palauttaa yhteyksiä Japaniin keväällä 2022 - lisälentoja Osakaan, Sapporo ja Fukuoka avautuvat

JALFIN_tailsFinnair palauttaa lentoyhteyksiä Japaniin ja kesäaikataulukaudelle 2022 luvassa lentoja jo mahdollisesti viiteen kohteeseen. Luvassa on ainakin lisälentoja Osakaan ja reittiyhteyden palauttaminen Sapporoon ja Fukuokaan sekä mahdollisesti myös Nagoyaan.

Finnair kertoi 13. lokakuuta lisäävänsä lentoja Japaniin IATA-kesäaikataulukaudelle 2022, joiden myötä Finnairin reittikohteiden määrä Japanissa vaikuttaa palautuvan normaaliksi kevään 2022 aikana.

Sapporo palaa Finnairin liikenneohjelmaan 27. huhtikuuta 2022 alkaen kahden viikkovuoron verran. Lentopäivät ovat keskiviikko ja sunnuntai. Myös Fukuokan reittiyhteys palautuu liikenneohjelmaan päivää aiemmin 26. huhtikuuta 2022. Finnairin aikatauluissa lentoja Fukuokaan on suunniteltu kolmen viikkovuoron verran ainakin kesäaikataulukauden päättymiseen saakka. Myös Osakan reitille on luvassa kesäaikataulukaudelle 2022 lisälentoja ja yhteys palvelisi asiakkaita tuolloin jo kahdesti päivässä.

Finnairin nykyisen aikataulun mukaan myös Nagoya palaisi liikenneohjelmaan kevään 2022 aikana. Sen mukaan lennot käynnistyisivät 3. helmikuuta 2022 kahdella viikkovuorolla ja 28. maaliskuuta alkaen yhteys olisi päivittäinen.

Tällä hetkellä Finnair lentää Japanissa Tokion Naritaan ja Osakaan. Lokakuussa 2021 Finnair on lentänyt Airbus A350 XWB -koneilla Naritaan 11 viikkovuoroa ja kolme viikkovuoroa Osakaan. Osa Naritan lennoista oli pelkkiä rahtilentoja. Finnair ei siis tällä hetkellä lennä Japanissa lainkaan Nagoyaan, Sapporoon eikä Fukuokaan.

Myös odotettu avaus Tokion keskustan lentokentälle Hanedaan on yhä avoinna. Toinen reitti Tokioon oli määrä avata jo keväällä 2020, mutta koronaviruspandemia on viivästyttänyt suunnitelmia.

Tokion Hanedan lentokenttä sijaitsee vain noin 15 kilometrin päässä kaupungin keskustasta, kun Naritan lentokenttä sijaitsee kaukana Tokiosta. Hanedan lentokentän kautta kulkee vuosittain 85 miljoonaa matkustajaa, joka tekee siitä maailman neljänneksi suurimman lentoaseman.

Finnairin lisäksi Japaniin ja Tokion Naritaan lentää Helsinki-Vantaalta Japan Airlines, joka lensi lokakuussa jo kuutta viikkovuoroa. Niistä kolme oli oli matkustajalentoja ja loput kolme rahtilentoja.

Japanin Suomen suurlähetystön mukaan Japaniin pääsy on vielä toistaiseksi kielletty kaikista maista ja kaikilta alueilta Suomi mukaanlukien paitsi tilanteissa, joissa vallitsevat erityisen poikkeukselliset olosuhteet. Tällä hetkellä kaikki Japaniin matkustavat paitsi Japanin kansalaiset tarvitsevat viisumin. MH, HK