Finnairin poikkeusaikatauluissa pääosan lentää Norra - emoyhtiön koneilla aluksi vain kaksi kohdetta

kurva_ilmassaFinnair julkisti poikkeusaikataulut 1.4.-30.6.2020 välillä operoitavista reiteistä. Pääosan lennoista operoi Finnairin osaomistusyhtiö Norra ja Finnair lentää itse vain Lontooseen sekä Tokion Hanedaan. Nyt julkaistuun aikatauluun voi tulla muutoksia, jos matkustusrajoitukset muuttuvat suuntaan tai toiseen.

Finnair julkisti 1. huhtikuuta voimaan tulevat aikataulut aiemmin julkaisemalleen poikkeusreittiverkostolleen, joka on voimassa 30. kesäkuuta 2020 saakka. Lisäksi julkaistiin aikataulut reiteille joita operoidaan heti matkustusrajoitusten poistumisen jälkeen. Finnair huomauttaa myös, että erittäin rajalliseen kohdevalikoimaan voi tulla muutoksia, jos eri maat asettavat uusia matkustusrajoituksia.

Norra_FIN_ATRFinnair aloitti siirtymisen rajattuun liikenneohjelmaan 16. maaliskuuta. Ennen huhtikuun alkua Finnair kotiuttaa suomalaismatkustajia eri kohteista myös lisälennoin. Ainakin Malagaan lennetään kaksi ylimääräistä lentoa 21. maaliskuuta ja viimeinen lento nousee ilmaan Malagasta 22.3. Finnair lentänee enemmmänkin lisälentoja jos tarvetta ilmenee.

 Finnair kertoi jo aiemmin maaliskuussa vaihtavansa operoimillaan reiteillä konekalustoa pienemmäksi. Käytännössä tämä tarkoittaa Finnairin omien Airbus A319/A320/A321 - kapearunkokoneiden korvaamista Finnairin osaomistusyhtiö Norran ATR 72-500 - ja Embraer 190 -koneilla.

Finnair_Norra_E190Matkustajamäärät jäljellä olevilla reiteillä ovat koronaviruksen vaikutusten seurauksena todennäköisesti merkittävästi pienempiä kuin normaalisti. Näin ollen reitit voidaan operoida kustannustehokkaimmiin pienemmillä konetyypeillä. Norran operoimat koneet ovat myös kevyempiä, joka tuonee säästöjä laskeutumismaksuissa sekä myös polttoaineen kulutuksessa.

Norran operoimat Embraer -koneet ovat kaikki Finnairin väreissä ja nykyisin myös jo lähes kaikki ATR-koneet ovat myös saaneet emoyhtiön värityksen runkoihinsa. Norran omistavat Danish Air Transport (60%) ja Finnair Oyj (40%).

Finnairin jo 16. maaliskuuta julkaiseman poikkeusaikataulun kotimaan reittikohteet ovat Kuopio, Maarianhamina, Oulu ja Rovaniemi. Kaikilla näillä reiteillä käytössä on alkuvaihessa Norran ATR 72-500 -potkuriturbiinikoneet.

OH-LVI_020617Pääsiäisen ympärillä Finnair aikoo lentää kuitenkin myös Ivaloon, Kittilään ja Kuusamoon. Näiden osalta konetyyppi lienee kysynnästä riippuen jo joku Airbus-kapearukoneen versio.

Ensivaiheessa Finnairin poikkeusaikataulun kohteita Euroopassa ovat Amsterdam, Berliini, Bryssel, Frankfurt, Lontoo, München, Pariisi, Tukholma ja Zürich. Näistä ainoastaan Lontoon reittiä lennetään Finnairin Airbus A319-koneella ja muut Norran Embraer 190 -koneilla.

 Finnairin viidentoista A350-900 -koneen laivastolla on poikkeusakataulussa lennettävänä ainoastaan Helsingin ja Tokion Hanedan välinen reitti. Kaikki yhtiön A330-300 -koneet jäävät tässä vaiheessa julkaistun aikataulun mukaan maahan.

Finnair_A350_LWCMatkustusrajoitusten poistuttua Finnair aloittaa liikennöinnin myös Tukholmaan, Kööpenhaminaan, Osloon, Tallinnaan, Riikaan, Pietariin ja Moskovaan. Näistäkin suurimman osan operoi Norra ATR ja Embraer -koneillaan.

Lennot Kööpenhaminaan ja Osloon operoisi Finnair pienimmällä Airbusilla eli A319 -koneella. Matkustajakysynnän lisääntyessä konetyyppejä vaihdettaneen nopeasti suurempiin.

Normaalisti Finnair operoi 110 lentoreittiä ja lentää noin 12 000 lentoa kuukaudessa, mutta noin 90 prosentin kapasiteetin leikkaus laskee lentojen määrän arviolta 1600 lentoon kuukaudessa.

Finnair kertoi 4. maaliskuuta sopeuttavansa myös henkilöstöresurssejaan. Yhtiö aloitti 12. maaliskuuta yhteistoimintaneuvottelut koko Suomessa työskentelevää henkilöstöään koskevista määräaikaisista lomautuksista.

Finnairin reittikohteiden aikataulut 1.4.-30.6.2020 (aikataulu PDF-muodossa)
FIN_kotimaa

FIN_eurooppa_1FIN_eurooppa_2
FIN_kauko

 Lue myös: