Hävittäjätoimintaa ympäri vuorokauden - Ruska 22 harjoituksen käytössä on yhdeksän lentotukikohtaa

Ruska22_karttaIlmavoimat järjestää Ruska 22 -ilmaoperaatioharjoituksen 3.‒8.10.2022. Harjoitukseen osallistuu yhteensä 50 lentokonetta ja noin 3 700 henkilöä eri puolilla Suomea. Ruska 22 on Ilmavoimien vuoden 2022 pääsotaharjoitus, jonka tavoitteena on ylläpitää ja kehittää Suomen ilmapuolustuksen valmiutta. Harjoituksessa on mukana yhdeksän lentotukikohtaa, joista yksi sijaitsee Ruotsissa.

Ruska 22 on Ilmavoimien vuoden 2022 pääsotaharjoitus. Kaikki Ilmavoimien joukko-osastot ovat mukana harjoituksessa, joka näkyy ja kuuluu suuressa osassa maata.

Kattava lentokenttäverkosto mahdollistaa osaltaan ilmavoimien liikkuvan taistelutavan eli hävittäjäkaluston hajauttamisen nopeasti ja joustavasti eri puolille Suomea. Harjoituksessa on mukana yhteensä 50 lentokonetta, joita hajautetaan tarpeen mukaan yhdeksään eri tukikohtaan.

Hornet nousee Norvatieltä Ruska 20Harjoituksen lentotoiminta alkaa 3.10. kello 12 ja päättyy 8. lokakuuta kello 15 mennessä. Maanantaina ja tiistaina 3.‒4.10. lentotoiminta päättyy iltaisin kello 22. Keskiviikosta 5. lokakuuta eteenpäin lentotoimintaa on kaikkina vuorokaudenaikoina.

Harjoituksen käytössä olevat tukikohdat ovat Rovaniemi, Tikkakoski, Kemi, Oulu, Kokkola-Pietarsaari, Vaasa, Pudasjärvi, Kuopio, Jyväskylä ja Ruotsin Luulaja. Harjoitus aiheuttaa lentomelua tukikohtien ympäristössä.

Ruska22_NorvatieMyös Rovaniemen lentotukikohdan vieressä sijaitseva Norvatien varalaskupaikka otetaan käyttöön ja suljetaan julkiselta liikenteeltä torstaina 6. lokakuuta kello 09.00. Norvatie (tie nro 9523) avataan liikenteelle lauantaina 8. lokakuuta kello 14.00 mennessä.

Kiertotie pidentää ajoaikaa kyseisellä tieosuudella noin 5–10 minuuttia. Yli 4 metriä korkeilla ajoneuvoilla kiertotietä käyttävien tulee olla yhteydessä Rovaniemen lennonjohtoon ja odotusaika voi olla ko. kalustolla jopa 30 minuuttia.



Laaja reservi  ja kattava lentokenttäverkosto mahdollistavat hävittäjäkaluston hajauttamisen ympäri maata

HN-427_031020aTänä vuonna Ruska 22- harjoituksessa koulutetaan erityisesti Lapin lennoston ja Ilmasotakoulun reserviläisiä, joten harjoituksen päätukikohdat ovat Rovaniemi ja Jyväskylän Tikkakoski.

Ruska 22 -harjoituskokonaisuudessa on mukana yhteensä noin 3 700 henkilöä, joista noin 2 400 on reserviläisiä. Harjoitukseen osallistuvat lentokoneet jakautuvat ilmapuolustustehtäviä harjoittelevaan ja harjoitusvastustajaa kuvaavaan joukkoon.  

HW40_Elo"Reserviläisistä koostuvat joukot ovat keskeinen osa Ilmavoimien hajautettua ja liikkuvaa taistelutapaa. Laajan tukikohtaverkoston hyödyntäminen sekä hajautus ja liike tukikohtien sisällä eivät olisi mahdollisia ilman osaavia reserviläisiä. Yli puolet harjoitukseen osallistuvista joukoista on reserviläisiä, joita on yhteensä noin 2 400 ", kertoi harjoituksen johtaja, Ilmavoimien operaatiopäällikkö eversti Henrik Elo. 

R21_AIM120_kannossa"Reserviläisistä perustetut joukot harjoittelevat muun muassa F/A-18 Hornet -hävittäjien käyttöhuoltoa, johtamisjärjestelmäyhteyksien rakentamista ja tukikohtien suojaamista. Ruskan kaltaiset harjoitukset ylläpitävät ja kehittävät valmiuttamme toteuttaa vaativia ilmaoperaatioita laajaa tukikohtaverkostoa hyödyntäen", jatkoi eversti Elo. 


Kriisi kehittyy harjoituksen edetessä - lentotoimintaa ympäri vuorokauden 5.‒8. lokakuuta

HN-416_061021

Ruska 22 -harjoitukseen osallistuu yhteensä noin 50 ilma-alusta, joista suurin osa on F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjiä. Hornetien lisäksi mukana on Hawk-suihkuharjoituskoneita, Ilmavoimien kuljetus- ja yhteyskonekalustoa ja Maavoimien NH90-kuljetushelikopteri.

Harjoitukseen osallistuu myös ruotsalaisia JAS 39 Gripen -hävittäjiä osana Suomen ja Ruotsin ilmavoimien tiivistä yhteistyötä. Ruotsalainen lento-osasto tukeutuu Rovaniemelle osana Suomen ilmapuolustusta ja harjoittelee suomalaisessa tukikohdassa toimimista.

R21_GR_asematasolla_1Suomen ja Ruotsin ilmavoimat ovat osallistuneet toistemme pääsotaharjoituksiin vuodesta 2016 alkaen, joiden liksäksi ne lentävät säännöllisesti Cross Border Training -kierroksia (CBT).

"Harjoitukseen osallistuvat lentokoneet jakautuvat ilmapuolustustehtäviä harjoittelevaan ja harjoitusvastustajaa kuvaavaan osapuoleen, joiden välinen kriisi kehittyy harjoituksen aikana reaaliaikaisesti. Harjoitusta ei lennetä ennalta sovittujen aikataulujen mukaan, vaan puolustavat joukot reagoivat harjoitusvastustajan toimintaan tilanteenmukaisesti", avasi eversti Elo.

Tilanteen kehittyessä harjoitusjoukkojen valmiutta kohotetaan tilanteen kehittyessä, ja keskiviikosta lauantaihin 5.‒8. lokakuuta lentotoimintaa on ympäri vuorokauden. Myös operaatiotempo kasvaa viikon edetessä. 

Ilmapuolustustehtäviä harjoittelevan joukon päätukikohdat ovat Rovaniemi ja Tikkakoski. Harjoituksen aikana puolustavan joukon hävittäjät tukeutuvat Ilmavoimien liikkuvan taistelutavan mukaisesti myös Oulun, Pudasjärven, Vaasan ja Kokkola-Pietarsaaren lentokentille sekä Kallaxin tukikohtaan Ruotsin Luulajassa.

Lisäksi Ilmavoimien kuljetus- ja yhteyskoneet käyttävät Kemin lentokenttää. Harjoitusvastustajaa kuvaavat hävittäjät puolestaan operoivat Karjalan lennoston Rissalan tukikohdasta. 

 
Luvassa matalalentoa, valoilmiöitä sekä suuria nopeuksia korkealla

K21_HN_4Ruska 22 -harjoituksen ilmaoperaatioihin liittyy lentotoimintaa matalilla lentokorkeuksilla sekä yliäänilentoja, jotka lennetään mantereen yllä yli 10 kilometrin korkeudessa. Tukikohtien läheisyydessä noudatetaan melua vähentäviä lentomenetelmiä aina, kun se on mahdollista.

Harjoituksessa käytetään lentokoneiden omasuojajärjestelmiin kuuluvia soihtu- ja silppuheitteitä. Soihdut voivat näkyä taivaalla hetkellisesti kirkkaina valoilmiöinä ja silppu voi aiheuttaa vääriä säätutkahavaintoja. 

 

Toiminta- ja liikkumisrajoituksia ilmassa ja maassa

Ruska22_harjoitusaluekarttaRuska 22 -harjoitukseen on varattu laajasti ilmatilaa Jyväskylän eteläpuolta Rovaniemen pohjoispuolelta lähes Kittilään saakka. Ilmavoimien harjoitus saattaa aiheuttaa ilmaliikenteelle reitti-, korkeus- tai aikarajoituksia. Ilmatilaa on varattu suoja-alueineen osittain aina lentopinnalle 660 saakka. Harjoituksen edetessä myös suoja-alueet laajenevat.

Siviililentoliikenteen rajoitukset koskevat erityisesti Kittilään, Ivaloon, Enontekiölle, Rovaniemelle, Kuusamoon, Kemiin, Ouluun, Kajaaniin ja Kuopioon suuntautuvaa ja sieltä lähtevää lentoliikennettä.

Harjoitusta varten on perustettu myös tilapäisiä rajoitusalueilta (Tempo R),  tilapäiset ilmatilavarausalueita (TRA) sekä lennonsuunnittelussa huomioitavat suojavyöhykkeet (Tempo FBZ).

Ruska22_PudasjarviRuska 22 -harjoitukseen Pudasjärven lentopaikalle on julkaistu tilapäinen rajoitusalue EFR535 RUSKA PUDAS, joka yltää maan pinnalta 3000 jalan korkeuteen.

Lapin lennosto  ja Ilmasotakoulu ovat lisäksi tehneet Ruska 22 -harjoituksen ajalle päätöksen kiinteistöjen tilapäisestä käyttämisestä puolustusvoimien sotilaalliseen harjoitustoimintaan sekä liikkumisen rajoittamisesta harjoituskäyttöön otetuilla alueilla. Päätökset koskevat Rovaniemen, Simon, Ranuan, Pudasjärven, ja Taivalkosken alueella olevia 3.-8.10.2022 puolustusvoimien harjoituskäyttöön tarvittavia alueita sekä 3. - 9.10.2022 välisenä aikana Jyväskylässä, Uuraisilla, Laukaassa, Vaasassa ja Kruunupyyssä olevia puolustusvoimien toimintaan tarvittavia alueita. 

Lisäksi tukikohtien lähialueiden yleisellä tiestöllä on normaalia enemmän Puolustusvoimien ajoneuvoliikennettä. MH