Hävittäjätoimituksia Ukrainaan? - kalustoa voisi olla tarjolla Puolan lisäksi myös Bulgariasta ja Slovakiasta

Puola_MiG29_Karivalo_2Ukrainaan on luvassa vaihtelevia asetoimituksia eri puolilta Eurooppaa. Niiden lisäksi EU toimittaa myös hyökkäykseen kykenevää kalustoa Ukrainaan ja esillä on ollut jopa hävittäjälentokoneiden toimituksia. Ukrainan käytössä olevaa vastaavaa hävittäjäkalustoa on käytössä Puolassa, Bulgariassa ja Slovakiassa. Mitään vahvistusta hävittäjätoimitukselle ei ole toistaiseksi tarjolla.

EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Josep Borrel ilmoitti EU:n toimittavan jopa 450 miljoonalla eurolla hyökkäystoimintaan soveltuvaa sotilaskalustoa sekä 50 miljoonalla eurolla suojauskalustoa Ukrainaan. Kyseessä on ensimmäinen kerta EU:n historiassa, kun se toimittaa hyökkäykseen soveltuvaa kalustoa kolmannelle osapuolelle.

Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba on pyytänyt EU:ltä hävittäjäkalustoa ja Borrelin mukaan sellaista olisi jopa luvassa. Hankkeen toteutuessa kyseessä on todennäköisesti vastaavaa kalustoa kuin Ukrainan ilmavoimilla on käytössä nykyisinkin. Euroopassa tällaisella kalustolla operoivat edelleen Puola, Bulgaria ja Slovakia.

56_190514

Edellämainituista valtioista Puolalla on käytössään 28 MiG-29 Fulcrum -hävittäjää. Lentoposti.fi:n tietojen mukaan ne ovat kuitenkin edelleen normaalissa QRA-valmiudessa (Quick Reaction and Alert) Puolassa.

Bulgarialla on puolestaan 14 Sukhoi Su-25 Frogfootia sekä 16 MiG-29 Fulcrumia. Slovakian ilmavoimilla on käytässään 12 MiG-29 Fulcrum -hävittäjää.

Mikäli hävittäjiä toimitetaan Ukrainaan saavat edellämainitut valtiot todennäköisesti käyttöönsä vastaavaa kalustoa muuta kautta. MH