Neuvottelut Lentoliikenteen palveluja koskevasta työehtosopimuksesta IAU:n, Finnairin ja työntantajaliitto Paltan kesken. IAU kertoi neuvotteluiden kariutuneen alkuunsa Paltan toimien seurauksena 21. tammikuuta. Nyt IAU toteaa myös seuraavan eli 28. tammikuuta järjestetyn tapaamisen keskeytyneen samoihin näkemyseroihin. Seuraavaa neuvotteluajankohtaa ei ole toistaiseksi vahvistettu. Neuvottelujen alkua siirrettiin alunperin Paltan pyynnöstä. Palta oli todennut IAU:lle ettei sillä ole ollut riittävää aikaa valmistautua neuvotteluihin Finnairin lentäjien työehtosopimusta koskevan kiistan seurauksena. IAU ei vastustanut viivettä, sillä sen sopimuskausi päättyy vasta 15. maaliskuuta 2025. IAU:n kokemusten mukaan neuvottelujen ratkaisukeskeisempi vaihe alkaa kuitenkin vasta jonkin aikaa ennen sopimuskauden umpeutumista. IAU:n mukaan neuvottelut ovat nyt keskeytyneet kahdesti Paltan ennakkosensuurivaatimuksiin. IAU yritti nostaa talouskatsauksessaan esiin materiaalia koskien palkkakehityksiä. Materiaali perustuu IAU:n mukaan Finnairin julkisten verkkosivujen sijoittajille suunnattuihin tietoihin. Tavoitteena oli IAU:n mukaan syventyä sopimusalan lähihistoriaan ja nykytilaan myös työntekijöiden näkökulmasta. Katsaus olisi pitänyt sisällään mm. sopimusalan osalta viime vuosina syntyneen negatiivisen eron verrattuna ns. yleiseen linjaan sekä ostovoiman kehitykseen. Materiaalit sisälsivät myös Finnairin johtoryhmän palkkakehityksen viimeiseltä kymmeneltä vuodelta. Nykyinen Lentoliikenteen palveluja koskeva työehtosopimus on voimassa 15.3.2025 saakka. Tämä työehtosopimus on yleissitova ja sen piirissä työskentelee suurin osa IAU:n jäsenistä. IAU:n sopimusten piirissä on yli 2500 ilmailualan ammattilaisen työehdot. IAU on solminut työehtoihin liittyviä sopimuksia vuodesta 1955 lähtien. Finnair ja Palta neuvottelevat työehdoista myös Finnairin lentäjiä edustavan Suomen Liikennelentäliitto SLL:n sekä Finnairin matkustamohenkilökuntaa edustavan AKT:n kanssa. Nyt Finnair vaikuttaa olevan jumissa kolmen eri neuvottelukumppanin kanssa. Lue myös:
|
|||