Ilmailualan työntekijät ympäri Eurooppaa vetoavat päättäjiin julkilausumalla ilmailun tulevaisuudesta

rethink_kuvaEuroopan ilmailualan työntekijöiden yhteinen julkilausuma pyrkii kiinnittämään päättäjien huomiota koko alaan negatiivisesti vaikuttaneisiin vuosikausia jatkuneisiin säästökierroksiin ja kilpailutilannetta heikentäviin toimiin. Alan ammattilaisten mukaan kaikki nämä vaikeuttavat maailmanlaajuisesti tärkeän alan toipumista ja nyt asioita tulisi tarkastella monelta osalta uudelleen. Julkilausuma esitettiin Euroopan liikenneministereiden kokouksen alla.

Ilmailualan työntekijät, lentäjät, matkustamohenkilökunta, mekaanikot ja lennonvarmistuspalveluiden ammattilaiset vetoavat ilmailun tulevaisuuden puolesta Euroopan liikenneministerien yhteisen tapaamisen lähestyessä.

Time to rethink -kampanjalla pyritään kiinnittämään päättäjien huomiota mm. ympäristövastuullisiin ja sosiaalisesti kestäviin ratkaisuihin sekä takaamaan tulevaisuuden toimintamahdollisuudet samoilla säännöillä kaikille toimijoille. Päämääränä tulee olla ilmailualan uudelleenkäynnistäminen, joka hyödyttää kaikkia osapuolia.

Euroopan liikenneministerit kokoontuvat videoneuvotteluun 28. syyskuuta ja kokouksen aiheena on koronaviruspandemian aikainen liikenne ja matkailu sekä vastuullinen liikkuminen hiilineutraalisti EU-alueella. Julkilausumalla halutaan kiinnittää myös liikenneministereiden huomio ilmailualan haavoittuvuuteen, joka on muodostunut vuosien säästökierrosten aiheuttamana.

Taivas_1Jatkuva kustannuspaine ajoi kaupalliset toimijat taistelemaan halvimman tuotteen tarjoamisesta jättäen valvovat viranomaiset juoksemaan alan muutoksien perässä. Ilmailualan työntekijät haluavat toimia, joilla puututaan heikentyneisiin toimintaolosuhteisiin, sillä muutoin koko ala ja erityisesti sen työntekijät, tulevat kokemaan kovia aikoja  ollen kykenemättömiä täyttämään perustehtäväänsä eli palvelemaan yhteiskuntaa ja sen etuja.

Ilmailu on tärkeä toimiala, sillä se yhdistää ihmiset ja kulttuurit sekä kuljettaa rahtia ja tavaroita ylläpitäen talouden toimintamahdollisuuksia sekä palvellen yhteiskuntaa. Koronaviruspandemian aiheuttama kriisi on tuonut esiin lukuisia puutteita ja vääristymiä, joihin tulee julkilausuman mukaan puuttua kiireellisesti.


Julkilausuman huomiot keskittyvät turvallisuuteen ja reiluun kilpailuun

ECA_julkilausumaErityisesti sosiaalista vastuuta peräänkuulutetaan ohjenuoraksi koskemaan kaikkia ilmailun sidosryhmiä kriisin ja siitä toipumisen aikana.

Työpaikkojen säilyttämisen periaatteen tulisi olla määräävä julkisen rahoituksen saamisen osalta ja sääntelyn helpottamiseen liittyvissä toimenpiteissä. Julkisia tukijärjestelmiä tulisi myös hyödyntää täysimääräisesti ja yhteistä vuoropuhelua tulisi myös jatkaa.

Ilmailuala tulee viedä takaisin kasvupolulle vastuullisesti ympäristöasiat ja CO2-päästövähennykset huomioiden. Kansallisten, alueellisten sekä EU-rahastojen ja yksityisten sijoittajien pyydetään kiinnittämään huomiota, että investoinnit tutkimukseen ja kehitystyöhön ovat näiltä osin riittävät ja johdonmukaiset. Uudella teknologialla ja vaihtoehtoisilla vastuullisilla lentopolttoaineilla sekä päästöjen hinnoittelulla on keskeinen rooli ilmailualan tulevaisuudessa.

Noustakseen kriisistä akurva_ilmassaiempaa vahvempana kaikkien ilmailualan osapuolten tulee tukea toisiaan sen sijaan, että jopa opportunistisesti työnnetään heikompia seinää vasten heikentäen kokonaisjärjestelmää ja alentaen sosiaalisia standardeja kilpajuoksulla kohti pohjaa. Ilmailualan ekosysteemissä yhden osa-alueen toiminta riippuu siitä, että järjestelmän muut osat toimivat hyvin, toimivat normaalisti ja toimivat reilulla tavalla.

Ilmailun tulee olla taloudellisesti kannattavaa toimintaa, mutta lentoyhtiöillä, lentoasemien osakkeiden omistajilla tai lennonvarmistusalan toimijoilla ei tule olla ylivaltaa taloudellisten suorituskykyvaatimusten perusteella yleisen edun, matkustajien etuun tai alan ammattilaisiin nähden.

Turvallisuuspuolelta esiin noustetaan erityisesti viimeaikaisen operatiivisen kokemuksen puutteen uupuminen niin lentokoneessa kuin tukitoiminnoissa. Ilmailualan suorituskyky ja turvallisuus riippuvat alan ammattilaisten taidoista ja pätevyydestä. Työpaikan menetyksen pelko ja laajat työpaikkojen menetykset merkitsevät alalle myös aivovuotoa, kun ammattilaiset etsivät töitä muilta aloilta.

Ilmailualan ammattilaisten inhimillisen pääoman ja taitopohjan ylläpitäminen nähdään olevan ratkaisevan tärkeässä roolissa nopean ja turvallisesti tapahtuvan kriisistä selviytymisen mahdollistamiseksi. Tämän tulisikin olla yksi ohjaavista periaatteista yrityksille sekä toimijoille kansallisella ja eurooppalaisella sekä kansainvälisellä tasolla.

Taloudellinen tarve nopeaan elpymiseen on ilmeistä, mutta kriisiä edeltävän turvallisuustason palauttaminen sekä kehittäminen tulee kuitenkin olla ensisijainen tavoite. Henkilöstön osaaminen ja kokemus ovat turvallisuuden keskeinen edellytys.

BlacklabeledSamanaikaisesti kansallisten ilmailuviranomaisten kyky suorittaa valvontaa on heikentynyt. Ilmailuviranomaisten todetaan sulkeneen silmänsä jo liian pitkään sellaisilta lentotoiminnan harjoittajilta, jotka sääntelyn mahdollistamien porsaanreikien myötä hyödyntävät sosiaalisen suunnittelun ja epätyypillisten työsuhteiden käyttöä sekä suoraa sääntelyshoppailua.

Hallitusten ja Euroopan komission tulee  julkilausuman mukaan tehostaa toimiaan epäoikeudenmukaisen toiminnan poistamiseksi ja epävarmojen epätyypillisten työmuotojen sekä ulkoistamisen kieltämiseksi.

Esiin nostettujen älykkäiden ja digitaalisten ratkaisuiden ei tule julkilausuman mukaan nousta synonyymiksi, jossa ihminen suunnitellaan pois koko yhtälöstä eikä myöskään tule unohtaa turvallisuustason vaatimuksia älykkäiden ratkaisuiden käyttöönottamisessta tai niiden tuomia sosiaalisia vaikutuksia.

Näiltä osin julkilausumassa halutaan ottaa aikalisä uusissa hankkeissa ja palata turvalliseen toimintaympäristöön olemassa olevilla toimivilla ratkaisuilla. Tällä julkilausuma viittaa mm. etätorniratkaisuihin, ainoastaan yhden henkilön operaatioihin ilmaliikenteen hallinnassa sekä ns. vähennetyn miehistön käyttämiseen lentotoiminnassa.

Niiden sijaan tulisi keskittyä toimiin joilla puututaan epätyypillisten työmuotojen lisääntymiseen, järjestelmälliseen lennonvarmistuspalveluiden pirstoitumiseen sekä  ulkoistamiseen ja ilmaliikenteenhallintainfran rakentamiseen sekä rahoittamiseen ja taitojen ylläpitämiseksi.

Julkilausuma painottaa että ilmailualan infrastruktuuri tulee ulos kriisistä vahingoittumattomana ja mahdollisesti jopa vahvempana jos päätöksentekijät edistävät tasapuolista toimintaa joustavan eurooppalaisen lentoliikenneverkon näkökulmasta.

Käytännössä se tarkoittaisi laajempaa julkisen palvelun käyttöä, lentoyhtiöiden puolustamista samassa sääntelyjärjestelmässä kolmansista maista tulevia tuettuja kilpailijoita vastaan, tiettyjen liikenneoikeuksien markkinoille pääsyn rajoittamista ja kolmansien maiden ms. wetlease-toiminnan ja lennonvarmistuspalvelun vuokraamisen tai eriyttämisen rajoittamista. Myös omistusrakenteita tulisi valvoa tiukemmin sen sijaan, että mahdollistetaan laajempi pääsy Euroopan markkinoille.

COVID-19 & AVIATION Time to rethink! -julkilausuma