Kroatian hävittäjähanke etenee jälleen - Saab tarjosi Gripen C/D-hävittäjiä MiG-21:n korvaajaksi

Gripen_closeup_2Kroatian hävittäjähanke vaikuttaa saavan jälleen eloa, kun Ruotsin valtio tarjoaa ehdolle Saab Gripen C/D -hävittäjiä. Kroatialla on nykyisin käytössä ikääntyneitä MiG-21 -hävittäjiä. Niiden korvaaminen on venynyt jo vuosikausia ja tilalle on aiemmin tarjottu myös käytettyjä hävittäjiä.

Kroatian ilmavoimilla on käytössään 12 venäläisvalmisteista MiG-21 -hävittäjää. Niiden elinkaarta on jatkettu erilaisilla päivityksillä, mutta uutta suorituskykyä kaivataan korvaajaksi.

2010-luvun alkupuolella käynnistetty hävittäjähanke heräsi uudelleen eloon vuonna 2017, kun Kreikka, Israel, Yhdysvallat ja Ruotsi tarjosivat hävittäjävaihtoehtoja Kroatialle. Vaihtoehtoina oli sekä käytettyä F-16 että uutta Gripen C/D -hävittäjäkalustoa. Valinta päätyi Israelin F-16 -hävittäjiin, mutta hanke kaatui loppuvuonna 2018 Yhdysvaltain ja Israelin välisiin asioihin.

Kroatian hävittäjähanke käynnistyi viimeisimmän kerran keväällä 2020, jonka seurauksena se kärsi heti viiveistä koronaviruspandemian seurauksena. Nyt 9. syyskuuta Ruotsin valtio ilmoitti tarjoavansa Kroatialle 12 Saab Gripen C/D -hävittäjää. Saab tarjoaa myös strategisen yhteistyön mahdollisuuksia Kroatian puolustusteollisuudelle.

Gripen_closeup_3Saabin Gripen C/D -hävittäjiä on käytössä Ruotsin, Unkarin, Tshekin, Etelä-Afrikan ja Thaimaan ilmavoimilla. Saabin mukaan Gripen C/D -koneita päivitetään edelleen ja konetyyppi pysyy operatiivisessa käytössä vielä vuosikymmeniä.

Gripen C/D -tuotantolinja Linköpingissä on edelleen auki. Saab on markkinoinut hävittäjäversiota myös ns. aggressor-koneeksi eli harjoitusvastustajaksi.

Gripenin uusinta E/F -versiota Saab tarjoaa parhaillaan ainakin Suomelle, Kanadalle ja Sveitsille.

Kroatian lisäksi MiG-21 -hävittäjiä on Euroopassa käytössä ainakin Romanialla. Myös Suomen ilmavoimat on aikanaan käyttänyt MiG-21 -hävittäjiä ennen nykyisiä F/A-18 Hornet-monitoimihävittäjiä.