Lufthansa-konserni lisää liikennettä merkittävästi - kesäkuussa 1800 viikottaista lentoa ja yli 130 kohdetta

LH_premium_eco_1Lufthansa, Eurowings ja SWISS ottavat kesäkuussa käyttöön lisää lentokoneita ja yhteyksiä avataan merkittävästi nykyiseen 31.5. saakka voimassa olevaan poikkeusaikatauluun verrattuna. Kesäkuun 2020 loppuun mennessä Lufthansa-konsernin lentoyhtiöt lentävät jo 160 matkustajakoneella 1800 viikottaista lentoa. Kohteita on tarjolla yli 130 ja niistä 20 on kaukokohteita.

Lufthansa-konsernin lentoyhtiöt ovat operoineet poikkeusaikataulun mukaisesti lentoja 80 matkustajakoneella. Kesäkuun alusta lähtien käyttöön otetaan aiempaa laajempi aikataulu, joka tuo tarjolle 106 uutta kohdetta Saksassa ja muualla Euroopassa. Kohdelistalla on merkittävä määrä vapaa-ajankohteita sekä kesäkohteita. Myös kaukolentojen kohdemäärää kasvatetaan aiemmasta ja niitä on luvassa kaikkiaan 20.

Lufthansa, Eurowings ja Swiss lentävät kesäkuun lopulla matkustajia jo 160 lentokoneella. Toistaiseksi konsernin muiden lentoyhtiöiden Austrian Airlinesin ja Brussels Airlinesin lennot on edelleen peruttu. Austrian Airlines jatkaa lentotaukoa 7. kesäkuuta saakka ja Brussels Airlines avaa rajoitetusti liikennettään 15. kesäkuuta.

Lufthansa_tailsLufthansa palauttaa kesäkuun ensimmäisellä puoliskolla lentoyhteydet Frankfurtista, Hannoveriin, Mallorcalle, Sofiaan, Prahaan, Billundiin, Nizzaan, Manchesteriin, Budapestiin, Dubliniin, Riikaan, Krakovaan, Bukarestiin ja Kiovaan. Mïnchenistä avataan reitit Osnabrückiin, Syltiin, Rostockiin, Wieniin, Zürichiin, Brysseliin ja Mallorcalle.

Kesäkuun ensimmäisen puolikkaan aikana aikataulussa on jo 19 kaukoliikennekohdetta. Määrä kasvaa toukokuuhun verrattuna neljällätoista. Kaikkiaan Lufthansa, Eurowings ja Swiss tarjoavat yli 70 viikkovuoroa kaukomaille kesäkuun puoliväliin mennessä. Kaukokohteiden määrää on suunniteltu kasvatettavan kesäkuun jälkimmäisellä puoliskolla.

Avattavat kaukokohteet riippuvat vielä matkustusrajoituksista, mutta suunnitelmien mukaan Frankfurtista olisi tarjolla yhteys Torontoon, Mexico Cityyn, Abujaan, Por Harcourtiin, Tel Aviviin, Riadiin, Bahrainiin, Johannesburgiin, Dubaihin ja Mumbaihin. Jo nykyisin lennettävät yhteydet New Yorkin Newarkiin, Chicagoon, Sao Paoloon, Tokioon ja Bangkokiin säilyvät liikenneohjelmassa.

Münchenin osalta rajoituksista riippun kesäkuussa tulee tarjolle kaukolentoja Chicagoon, Los Angelesiin ja Tel Aviviin.

Swiss_to_1Swiss aikoo palauttaa lentoyhteyksiä kesäkuussa useisiin kohteisiin Välimeren alueella sekä Euroopan suurkaupunkeihin kuten Pariisiin, Brysseliin ja Moskovaan. Kaukolentojen osalta Swiss avaa kesäkuussa kolme viikko vuoroa New Yorkin Newarkiin. Suunnitelmissa on myös palauttaa yhteys Zürichistä New Yorkin JFK:lle, Chicagoon, Singaporeen, Bangkokiin, Tokioon, Mumbaihin, Hongkongiin ja Johannesburgiin.

Eurowings laajentaa toimintaansa Düsseldorfissa, Kölnissä, Hampurissa ja Stutgartissa avaten yhteydet 15 Euroopan kohteeseen jo toukokuun aikana. Lentoja on tarjolla Espanjaan, Kreikkaan, Portugaliin, Kroatiaan sekä Välimeren alueelle. Myös saksalaisten suosima Mallorca on kohdelistalla.

Eurowings_tails_1Lufthansa-konsernin lennoilla on ollut suu- ja nenäsuojuksen käyttöpakko 4. toukokuuta lähtien. Matkustajien tulee tuoda oma suoja mukanaan lennolle. Matkustajien tulee myös huomioida, että lennonaikainen tarjoilu on edelleen rajoitettua.

Lufthansa pyytää asiakkaitaan noudattamaan asetettuja maahantulo- ja karanteenimääräyksiä matkoja suunniteltaessa. Matkan aikana erilaiset rajoitukset voivat tuoda viiveitä myös lentoasemilla.