Metsäpaloja havaittiin viime vuotta enemmän – 478 palolennolla havaittiin 140 maastopaloa

Palolento_OHCAMVuoden 2024 lentotähystyskauden aikana valtaosa metsäpalojen tähystyslennoista tehtiin toukokuussa. Tuolloin oli myös eniten maastopaloja. Palolentoja toteutettiin kaikkiaan 478 lennon verran, joilla havaittiin tähystyskauden aikana 140 maastopaloa. Määrä on enemmän kuin viime vuonna.

AVI_reitti1_2022Säännölliset metsäpalojen tähystyslennot käynnistyivät vuoden 2024 osalta vasta toukokuun puolessavälissä. Myöhäisestä aloitusajankohdasta huolimatta alkukesästä muodostui kuitenkin toiminnan vilkkain ajanjakso. Toukokuussa tehtiin kaikkiaan 310 lentoa ja havaittiin 94 metsäpaloa.

Koko tähystyskauden aikana lentoja oli 478, joilla tehtiin 140 palohavaintoa. 
Vaikka paloja havaittiin hieman normaalia enemmän, jäi lentojen kokonaismäärä hieman alle pidemmän aikavälin keskiarvon. Viime vuonna lentoja lennettiin 446 ja niillä havaittiin 113 paloa.

"Tähystyskautta voidaan kuitenkin kuvata poikkeavaksi verrattuna edellisiin vuosiin. Poikkeuksellisen tähystyskaudesta tekivät alueelliset erot kuivuudessa sekä lentojen jatkuminen aina syyskuulle saakka", kertoi pelastusylitarkastaja Mika Kurvinen Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta.

SAR_cessna_1Pelastuslaitosten maastopalotehtävien määrä jäi edellisvuodenkin tapaan alle viime vuosien keskiarvon. Vuoden 2024 aikana pelastustoimen tilastoon (PRONTO) on kirjattu 2041 maastopalotehtävää, joista 961 tapahtui toukokuussa. Pinta-alaltaan laajin raportoitu maastopalo tapahtui toukokuussa Kempeleessä, jossa palaneeksi ilmoitettu alue oli 20 hehtaaria.


Tähystyslentoja tehdään säännöllisesti 22 reitillä

Palolennot_2023Metsäpalojen lentotähystys on lentokoneilla tapahtuvaa valvontaa maastopalojen havaitsemiseksi. Toiminnalla pyritään ehkäisemään maastopalojen leviäminen suureksi havaitsemalla ne ajoissa.

Tähystyslennot nousevat ilmaan, kun Ilmatieteen laitoksen tuottama maastopaloindeksi nousee yli neljän. Maastopaloiksi luokitellaan mm. metsäpalot, ruohikkopalot ja turvetuotantoaluepalot. 

Metsäpalojen lentotähystystoiminnan järjestää koko Suomessa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto. Lentoja tehdään 22 reitillä säännöllisesti ja riskiperusteisesti huhti-syyskuun välisenä aikana. Lennot toteuttaa yleensä paikallinen ilmailukerho tai ilmailualan yritys.

Sisäministeriö myönsi tälle vuodelle 1,2 miljoonaa euroa määrärahaa tähystyslentotoimintaan. Siitä käytettiin hieman yli puolet.

Lue myös: