Räyskälän lentokentällä keskiviikkona 16. lokakuuta 2024 pudonneen North American Aviation SNJ-3 -sotilaskoulukoneen onnettomuustutkintaa on jatkettu yhteistyössä onnettomuustutkimuskeskuksen (OTKES) kanssa. Poliisi on kuullut onnettomuuden silminnäkijöitä ja paikalla olleita poliiseja havainnoistaan. Lisäksi poliisi on kuullut ihmisiä, joilla on tietoa koneen historiasta. Tutkinnassa ei tullut esiin mitään rikokseen viittaavaa. Poliisi jatkaa tutkintaa kuulemalla vielä muutamia asiaan liittyviä henkilöitä. Onnettomuustutkintakeskus jatkaa onnettomuustutkintaa omalta osaltaan ja tiedottaa siitä oman aikataulun mukaisesti. Tällä hetkellä tiedetään, että North American Aviation SNJ-3 -sotilaskoulukone putosi pian nousun jälkeen maahan ja syttyi palamaan. Molemmat koneessa olleet lentäjät menehtyivät turmassa. OTKES:n tietojen mukaan on melko varmaa, että koneen moottori oli putoamishetkellä pysähdyksissä. OTKES siirsi koneen pois turmapaikalta jatkotutkimuksia varten. Onnettomuuspaikan maasto, joka sijaitsee Riitalan yhteismetsän alueella on siistitty. Paikalta otetaan myös maanäyte, mahdollisten haitta-ainepitoisuuksien varalta. Mahdolliset ohjeet pintamaan jatkokäsittelyyn antaa ELY-keskus. Tämän osalta asiassa on mukana myös Lopen ympäristölautakunta. Lue myös:
|
|||