Tampereen jääkiekon MM-kisa-areenan ympäristöön lentokieltoalue - voimassa 30. toukokuuta saakka

TP_MM_EFR521Jääkiekon MM-kilpailut käynnistyvät Suomessa 13. toukokuuta 2022. Poliisi valvoo tapahtumia ilmatilassa droneilla ja sen myötä Tampereen Nokia-areenan ympäristöön on perustettu ilmailua rajoittava alue 13.-30. toukokuuta väliselle ajalle.


Poliisi_drone_laatikotPoliisi kertoo olevansa valmis turvaamaan omalta osaltaan jääkiekon MM-kilpailuita, joiden päätapahtumat Tampereella ovat suuri kansainvälinen tapahtuma. Kisojen arvioidaan tavoittavan mediassa arviolta jopa noin 1,6 miljardia tv-katsojaa.

Viranomaistoiminnan turvaamiseksi poliisi on hakenut Nokia Areenan ympäristöineen rajoitetuksi lentokieltoalueeksi. Rajoitus koskee miehittämätöntä ilmailua ja alueella lentäminen on mahdollista ainoastaan poliisin virkatehtäviin liittyen.

Poliisi_Matrice_ilmassa_maastaKameralla varustetut dronet ovat jo pitkään olleet osa poliisin työkaluja. Reaaliaikaisella ilmakuvalla voidaan parantaa työturvallisuutta ja operatiivista tilannekuvaa. Kamerakoptereilla voidaan suorittaa tarkastustehtäviä etäohjatusti ennen partion lähettämistä paikalle.

Dronen lennättäminen on kiellettyä tilapäisellä rajoitusalueella EFR521 alkaen 13.5.22 kello 06.00 Suomen aikaa (03.00 UTC) aina 30.5.22 kello 24.00 Suomen aikaa (2100 UTC) saakka. Rajoitusalue yltää maan pinnalta 900 jalan korkeuteen. Rajoitus koskee siis ainoastaan UAV-toimintaa.

TP_MM_kieltoalueRajoitukset eivät koske myöskään sotilas-, rajavartio-, poliisi-, tulli-, merenkulku- ja ilmailuviranomaisia eikä pelastustointa, ensihoitopalvelua tai potilaskuljetuksia hoitavia viranomaisia tai heidän määräämiään lentoja silloin, kun näille viranomaisille säädettyjen tehtävien suorittaminen vaatii lentämistä alueella.

Rajoitukset eivät myöskään koske kiireellistä lääkintälentotoimintaa helikoptereilla, eikä lentoja jotka perustuvat Suomea sitovaan kansainväliseen velvoitteeseen.