Ulkoministeriön tukemat kotiutuslennot päättyivät - kokonaiskustannus valtiolle oli noin 350 000 euroa

A321ER_10Ulkoministeriön koronaviruspandemian aikaiset kotiutuslennot ovat päättyneet. Kaikkiaan kuudellatoista lennolla maailmalta kotiutettiin reilut 3200 matkustajaa. Kustannuksia lennoista tuli valtiolle reilut 350 000 euroa.

Ulkoministeriö kertoi toukokuun lopussa kotiutuslento-operaatioiden päättyneen. Tällaisia valtion tukeamia, mutta edelleen maksullisia lentoja Finnairin kanssa järjestettiin kaikkiaan 16 kappaletta.

Ensimmäinen kotiutuslento lennettiin 27. maaliskuuta ja niistä viimeisin lennettiin 8. toukokuuta. Kotiutuslentojen kohteita ovat olleet Pafos, Funchal, Faro, Malaga, Alicante, Havanna, Goa, Delhi, Dubai, Bangkok sekä Kanariansaaret, joista lento oli tarjolla Teneriffalta Las Palmasin kautta Helsinki-Vantaalle.

Kotiutuslentotoiminta on nyt siis päättynyt. Lennoilla Suomeen tai  Suomen kautta omaan kotimaahansa Euroopassa palasi yhteensä 3227 matkailijaa. Kaikista matkustajista noin 2000 oli Suomeen palanneita matkailijoita.

Ulkoministeriön mukaan osa lennoista saatiin toteutettua kuluitta valtiolle, eli lentojen lipunmyynti riitti kattamaan kustannukset. Toteutettujen kotiutuslentojen kokonaiskustannus valtiolle oli 354 838 euroa. Yksittäisen lipun keskiarvohinta oli valtiolle noin 110 euroa.

Ulkoministeriö ja sisäministeriön pelastusosasto ovat anoneet Havannan ja Bangkokin lentojen osalta osarahoitusta Euroopan unionin pelastuspalvelumekanismista. Kyseisillä lennoilla  lipunmyynti kattoi vain osan lentojen kuluista. Jos hakemukset hyväksytään, saa valtio näiden lentojen osalta EU-komissiolta palautusta.

Valtioneuvosto varasi maaliskuussa 2020 tällaisille kotiutuslnnoille enintään neljän miljoonan euron määrärahan. Kotituslentoja järjestettiin erityisesti kohteisiin, joista ei enää ollut tarjolla kaupallisia lentoliikenneyhteyksiä.

Ulkomisteriön tukemat toteutuneet kotiutuslennot:


    27.3.2020 Pafos, Kypros
                            Funchal, Portugali
                       Faro, Portugali
    31.3.2020 Havana, Kuuba
    1.4.2020 Goa, Intia
    2.4.2020 Delhi, Intia
    7.4.2020 Dubai, Arabiemiirikunnat
    14.4.2020 Malaga, Espanja
    14.4. 2020 Alicante, Espanja
    17.4.2020 Malaga, Espanja
    17.4.2020 Bangkok, Thaimaa
    18.4.2020 Delhi, Intia
    29.4.2020 Antalya, Turkki
    6.5.2020 Malaga, Espanja
    7.5.2020 Alicante, Espanja
    8.5.2020 Teneriffa/Las Palmas, Espanja

Lue myös: