UPS:n rahtikone lähti Kentuckyn osavaltion Louisvillen Muhammad Alin kansainväliseltä lentokentältä kohti määränpäätä Honolulun Daniel K. Inouyen kansainvälistä lentokenttää 4. marraskuuta 2025 paikallista aikaa. McDonnell Douglas MD-11F nousi ilmaan kiitotieltä 07R iltapäivällä kello 17.13 paikallista aikaa. Alustavien tietojen mukaan rahtikone ehti nousta vain 175 jalan eli noin 53 metrin korkeuteen ennen putoamistaan. Nopeutta koneella oli lennonseurantapalveluiden tallentamisen tietojen mukaan tuolloin 186 solmua. Noustuaan ilmaan nokka kääntyi nopeaan laskuun ja vasempaan kaartoon. Koneen vasen siipi osui rakennusten kattoihin ja lopulta kone tuhoutui läheiselle kuorma-autojen pysäköintialueelle. Useampi rakennus vaurioitui ja syttyi tuleen. Onnettomuudessa menehtyi rahtikoneen kolmen hengen miehistö sekä ainakin neljä henkilöä maahansyöksypaikalla. Menehtyneiden määrä saattaa vielä nousta, sillä ainakin 11 kerrotaan loukkaantuneen. Viranomaisten mukaan ihmisiä on lisäksi edelleen kateissa. UPS on tapauksen seurauksena keskeyttänyt toimintansa Louisville Worldportissa. Onnettomuuskone lensi ensimmäisen kerran vuonna 1991, jonka jälkeen sen käyttäjä oli matkustajaliikenteessa Thai Airways Internatinal. Vuonna 2006 koneyksilö muunnettiin rahtikäyttöön UPS:n laivastoon. Tuhoutuneessa MD-11F -koneessa oli kolme General Electric CF6 -moottoria. Yhdysvaltain ilmailuviranomainen FAA ja onnettomuustutkintavirasto NTSB ovat aloittaneet toimet onnettomuuden syiden selvittämiseksi. Alustavien tietojen mukaan toinen koneen siipimoottoreista olisi irronnut lähtökiidon aikana. MD-11 on kolmimoottorinen lentokone. Edellisen kerran UPS:n rahtikone tuhoutui vuonna 2013, kun Airbus A300 menetettiin lähestymisen aikana Alabamassa Birmingham–Shuttlesworthin kansainvälisellä lentokentällä. Turmassa menehtyi koneen kahden hengen miehistö. Syynä oli epästabiili lähestyminen, jonka seurauksena kone oli liian alhaalla ja törmäsi maahan. Toinen UPS:n rahtikone onnettomuus tapahtui vuonna 2010, kun Dubaista lähtenyt Boeing 747-400F tuhoutui koneen rahtitilassa syttyneen tulipalon seurauksena. Tuli tuhosi yhteyden ohjainpintoihin. Maahansyöksyssä menehtyi koneen kahden hengen miehistö. Lentokoneen rahtina oli suuri määrä litiumioniakkuja, joiden kuljetusta on sittemmin rajoitettu.
|
|||




