Utin helikoterit lentävät yölentoja 150 kilometrin säteellä kotitukikohdasta 12.-16. joulukuuta

NH90_talvi_puolustusvoimat_tommitoikanderUtin helikopteripataljoonan vuoden 2022 viimeinen pimeälentokoulutusviikko käynnistyy maanantaina 12. joulukuuta. Lentokoulutusta suoritetaan koulutusohjelmien mukaisesti  NH90- ja MD500-helikoptereilla. Lennot keskittyvät pääsääntöisesti Utin läheisyyteen, mutta toimintaa on myös meri- ja rannikkoalueilla.

Helikopteripataljoona järjestää vuoden viimeisen pimeälentokoulutusviikon 12. – 16. joulukuuta 2022.  Pimeälentokoulutusta jatketaan jälleen vuoden 2023 tammikuun puolivälin jälkeen.

Lentokoulutus toteutetaan NH90-kuljetushelikoptereilla ja MD500-kevythelikoptereilla. Koulutuslennoilla käytetään ajoittain matalaa lentokorkeutta ja lentojen aikana tehdään maastolaskuja. Pääsääntöisesti lennot keskittyvät noin 150 kilometrin säteelle Utin lentokentästä. Osa lennoista voi kuitenkin suuntautua eteläiselle meri- ja rannikkoalueelle. 

Lentotoiminta alkaa maanantai-iltana 12. joulukuuta ja päättyy torstain ja perjantain välisenä yönä. Koulutuslennot aloitetaan pimeän tultua ja ne päättyvät, kun suunnitellut lentokierrokset on saatu tehtyä, kuitenkin viimeistään kello 04.00 mennessä. 

Helikopterien lentotoimintaa voi loppuvuoden aikana olla myös muiden Puolustusvoimien yksiköiden tai viranomaiskumppaneiden järjestämissä harjoituksissa. Lentotoiminta-alueet ja -ajat vaihtelevat harjoituskohtaisesti. Pimeälentokoulutuksen kanssa samaan ajankohtaan osuu myös harjoitus, jossa helikopteritoimintaa on luvassa Helsingin ja Upinniemen väliselle alueelle.

Lue myös: