Air Canada on poistaa kahden lentoturman takia maadoitetut Boeing 737 MAX -koneet lennoiltaan 1. heinäkuuta saakka. Kanadalaisyhtiöllä on 24 MAX-konetta ja ne edustavat 13 prosenttia sen laivastosta. Reittiverkostossa on sen myötä merkittäviä muutoksia. Air Canada ilmoitti muuttaneensa aikataulujaan 30. huhtikuuta saakka siten, että lennoille ei käytetä lainkaan Boeing 737 MAX -koneita. Nyt Air Canada kertoo muuttavansa toukokuun aikatauluja optimoidakseen laivaston käyttöä. Lisävaikutuksensa yhtiön liikenteeseen tuo Boeingin konetoimitusten keskeyttäminen. Air Canadan oli määrä vastaanottaa kuusi uutta konetta maalis- ja huhtikuussa. Koska 737 MAX -koneiden käyttökiellon purkaminen on aikataulultaan yhä täysin avoin on Air Canada poistamassa MAXit lennoiltaan ainakin 1. heinäkuuta 2019 saakka. Näin yhtiö välttää epävarmuudet, joita lentokiellon jatkuminen toisi lentojen varauksiin. "Boeing 737 MAX -koneilla lennetään noin kuusi prosenttia yhtiön operaatioista. Niiden poistaminen käytöstä vaikuttaa aikatauluhin ja asiakkaisiin. Tuodaksemme operaatioihin varmuutta muutamme aikataulujamme heinäkuuhun saakka ja olemme tehneet toimia kapasiteetin varmistamiseksi reittiverkostossamme", kommentoi Air Canadan operatiivinen johtaja Lucie Guillemette. Air Canada on korvannut Boeing 737 MAX -koneita reiteilään vastaavilla tai suuremmilla konetyypeillä. Myös poistuvien koneiden leasingsopimuksia on jatkettu. Näiden toimien lisäksi yhtiö on kiihdyttänyt hankittujen Airbus A321 -koneiden käyttöönottoa sekä vuokrannut lisäkapasiteettia muilta yhtiöiltä. Joidenkin reittien operointi on myös keskeytetty toistaiseksi. Omat ongelmansa Air Canadan operaatioihin on tuonut myös Pakistanin edelleen suljettuna oleva ilmatila. Yhtiön Toronto-Delhi -lennot ovat tehneet paluulennolla välilaskuja Kööpenhaminassa. Jatkossa välilaskupaikka on Vancouver.
|
|||