Airbus luopuu litium-ioni -teknologiasta A350-koneidensa akuissa

A350-900_airbusAirbus on päättänyt luopua litium-ioni -akkujen käytöstä rakenteilla olevassa A350 XWB -matkustajakoneessaan, kertoo kansainvälinen media. Samaan aikaan ICAO on ilmoittanut, että tätä teknologiaa edustavia lentokoneakkuja ei saa kuljettaa edes rahtina matkustajaliikenteessä olevissa koneissa.

Ensimmäisenä Airbusin päätöksestä kertoi Wall Street Journal. Yhtiön edustajat ovat vahvistaneet mm. AP:lle ja CNBC:lle, että valmistaja luopuu litium-ioni -akuista asiakkaille luovutettavissa A350 XWB -koneissa.

Koelentoja varten jo rakenteilla olevissa koneyksilöissä niitä kuitenkin käytetään testiohjelman alkuvaiheissa. Tuotantoversiossa palataan koeteltuun NiCad-akkuteknologiaan ja sille haetaan tyyppihyväksyntä. Muutoksen ei odoteta aiheuttavan viivästyksiä A350:n käyttöönottoon.

787_fire4net_ntsbTaustalla on Boeing 787 -koneiden lentokiellon aiheuttaneet kaksi litium-ioni -akkujen ylikuumenemista. Toisesta seurasi lennon jälkeinen tulipalo JAL:n koneessa Bostonissa. ANA:n 787 joutui puolestaan tekemään kuumentumisen takia hätälaskun Japanissa.

Tapauksille ei ole vielä löytynyt selkeää selitystä, vaikka ongelman lähtökohdaksi on paljastunut oikosulku yhdessä akun kennoista. NTSB:n ja JTSB:n tutkijat selvittävät parhaillaan, aiheuttivatko akkukennoihin muodostuneet ns. dendriitit oikosulun. Kyseessä on metallurgian alan termi, joka tarkoittaa eräänlaista ei-toivottua kiderakennetta materiaalissa.

Airbusin ratkaisu on perusteltu etenkin maineenhallinnan kannalta, mutta sillä varmistetaan myös A350:n aikataulussa pysyminen. Teknisesti yhtiö luottaa edelleen käyttämäänsä litium-ioni -akkuun. Sillä ja sen säätöjärjestelmällä on eri valmistaja kuin 787-koneiden akuilla.

Airbus A350:n litium-ion -akkujen ja niiden säätöjärjestelmän valmistajaksi valittiin vuonna 2008 ranskalainen Saft Groupe. Boeing 787:ssa on järjestelmän kokonaisvastuu on ranskalaisella Thalesilla, säätöjärjestelmän tekee amerikkalainen Securaplane ja akut valmistaa japanilainen GS Yuasa.

Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ICAO perui 13. helmikuuta vasta vuoden 2013 alussa antamansa luvan kuljettaa lentokoneiden litium-ioni -akkuja matkustajakoneiden rahtina.

Syynä lupaan oli lentoyhtiöiden tarve nopeasti AOG-tilanteissa (Aircraft On Ground) kuljettaa vara-akkuja vikaantuneisiin 787-koneisiin eri puolille maailmaa. Niiden akkuja on jouduttu vaihtamaan yli 100 kertaa, vaikka koneita on palveluksessa vasta 50. ++