Ensimmäinen koelentosarja toteutettiin joulukuussa 2019 joiden aikana suoritettiin mm. automaattisia lentoonlähtöjä. Lentoposti.fi uutisoi aiheesta tuoreeltaan tammikuussa 2020: Airbus toteutti ensimmäiset automaattiset lentoonlähdöt - seuraavaksi rullataan autonomisesti. Kahden vuoden tiivis kehityshanke ja toteutettu koelento-ohjelma huipentuivat toiseen lentosarjaan kesäkuussa 2020, joka keskittyi automaattiseen rullaamiseen sekä laskeutumisiin. Tuolloin Airbus teki ilmailuhistoriaa ja onnistui kattamaan matkustajakoneella ensimmäistä kertaa ilmailuhistoriassa automaattisesti kaikki lento-operaation vaiheet mukaanlukien rullaamisen, lentoonlähdön, lähestymisen sekä laskeutumisen.
Kehityshankkeessa lennettiin yli 500 koelentoa, joissa noin 450 lennolla kerättiin videomateriaalia tukemaan ja hienosäätämään algoritmien toimintaa. Automaattisia uuteen teknologiaan perustuvia lentoja toteutettiin kuudelle koelennolla, jotka kaikki sisälsivät viisi lentoonlähtöä ja laskeutumista. Koelennot toteutettiin hyvissä sääolosuhteissa. Airbus ei tässä vaiheessa ole etenemässä autonomisuuden tuomisessa matkustajakoneisiin vaan selvittää autonomista teknologiaa yhdessä muiden innovaatioiden kanssa. Näin Airbus saa analysoitua teknologisia ratkaisuita vastatakseen ilmailualan tulevaisuuden haasteisiin.
Uudet teknologiat tukevat lentäjien työtä ja mahdollistavat paremman keskittymisen strategiseen päätöksentekoon sekä lentotehtävän kokonaisuuden hallintaan. Automaattisten ratkaisuiden toiminnallisuudet kehittyvät jatkuvasti, mutta suurin haaste on niiden toiminta yllättävissä tilanteissa. Ennen hyppyä automaattiohjauksesta autonomiseen matkustajaliikenteeseen on vielä paljon työtä edessä. Airbusin tulevaisuuden ratkaisuja kehittävän Airbus UpNext:n alaisessa ATTOL-hankkeessa olivat mukana myös Airbus Defence and Space, Acubed (Project Wayfinder), Airbus China ja ONERA. Useita kehityshankkeita kaupallisen lentoliikenteen käyttöön
Airbusin mukaan erityisesti kaukolennoilla toisen matkustajakoneen jättöpyörteen aiheuttaman nostovoiman hyödyntäminen vähentäisi polttoaineen kulutusta 5-10 prosentilla. Tähän liittyvien koelentojen on odotettu alkavan kahdella Airbus A350-laajarunkokoneella vielä vuoden 2020 aikana. Hanke lienee kuitenkin viivästynyt koronapandemian seurauksena. Heinäkuun lopussa Toulousesta kuitenkin suuntasi Atlantin yli kaksi Airbusin A350 XWB-konetta jotka lensivät samalla lentopinnalla normaalia lähempänä toisiaan.
Tulevaisuuden PF3D mahdollistaa 3-ulotteisen graafisen kuvan esittämisen, joka tarjoaa realistisen näkymän edessä olevista esteistä ja näyttäisi lentoradan niihin suhteutettuna. Päivitys 30.7. kello 07.18: lisätty tieto Atlantilla toteutetusta fello'fly -lennosta. Lue myös:
|
|||