Tulokasyrityksenä palkittu Sensofusion Oy on vuonna 2016 perustettu suomalainen teknologiayritys, joka kehittää dronejen tunnistusjärjestelmiä ja ilmatilan turvallisuusratkaisuja asiakaskunnalle maailmanlaajuisesti. Sensorfusionin kehittämiä C-UAS -järjestelmiä (Counter-Unmanned Aerial Systems) on käytössä Suomessa ja ulkomailla. Asiakkaita löytyy Euroopasta, Pohjois-Amerikasta, Lähi-idästä ja Aasiasta.
C-UAS -ratkaisu pohjautuu Airfence -järjestelmän, joista on tarjolla kolme eri versiota: AirFence 7 -passiivisensori, joka havainnoi ympäristöä jopa 10 kilometrin säteellä, taskukokoinen pieniä ryhmiä suojaava AirFence mini sekä laajempia alueita suojaava AirFence Max. Järjestelmää voidaan laajentaa KELA-suunta-antennilla, 3D-tutkalla ja kameroilla. Sensorfusion on kasvanut nopeasti ja sen liikevaihto oli vuonna 2024 20,8 miljoonaa euroa, viennin osuuden ollessa lähes 100 prosenttia.
Palkittavien yritysten osalta huomiota kiinnitetään erityisesti kilpailukykyyn, liiketoiminnan kansainvälisyyteen ja kannattavuuteen. Lisäksi arvioinnissa painotetaan toiminnan vastuullisuutta, vaikutuksia suomalaiseen osaamiseen ja työllisyyteen sekä investointeihin Suomeen ja Suomen innovaatioympäristön tunnetuksi tekemiseen. Ehdotuksia ehdokkaiksi antoivat elinkeinoelämän eri asiantuntijat, toimijat ja järjestöt. Lopullisen ehdotuksen palkittavista tasavallan presidentille tekivät Team Finland -verkoston toimijat, Business Finland, ELY-keskukset, Finnvera ja ulkoministeriö.
|
|||




