EADS:n ensimmäisen neljänneksen tulos hyvällä mallilla

Airbus_ToulouseEADS:n vuosi 2012 on käynnistynyt hyvin. Ensimmäisen neljänneksen tulos oli vahva varsinkin kaupallisten tuotteiden hyvänä jatkuneen kysynnän ansiosta. Odotusten mukaan tilanne läntisen maailman puolustusmarkkinoilla on edelleen hankala. Sen sijaan EADS:n institutionaalinen ja julkishallinnon liiketoiminta kehittyi suotuisasti.

“Liikennelentokoneiden ja siviilihelikoptereiden kysyntä pysyy hyvänä, ja institutionaalinen liiketoimintamme menestyy suhteellisen hyvin Euroopan budjettipaineista ja epävarmasta taloustilanteesta huolimatta. Tämän ansiosta ensimmäisen neljänneksen liikevaihto ja EBIT ennen kertaluonteisia eriä olivat odotettua parempia, mikä vahvistaa vuoden 2012 tavoitteiden olevan oikealla tasolla”, EADS:n pääjohtaja Louis Gallois sanoo.

Neljänneksen liikevaihto oli 11,4 miljardia euroa, mikä merkitsee 16 prosentin kasvua edellisvuoteen verrattuna. Kasvuun vaikuttivat kaikki tulosyksiköt.

Saatujen tilausten arvo neljänneksen aikana oli 12,0 miljardia euroa, jossa on 92 prosenttia kasvua edellisvuoden vastaavaan neljännekseen. Eniten kasvuun vaikuttivat A320neo-tilaukset. Maaliskuun lopussa konsernin tilauskanta oli 526,2 miljardia euroa.

EBIT ennen kertaluonteisia eriä oli miltei 0,5 miljardia. Airbus, Eurocopter ja Astrium menestyivät hyvin, ja Cassidian liiketoiminta pysyi vakaana. Nettokassavarat olivat edelleen hyvällä tasolla 10,7 miljardissa eurossa.

Vuonna 2012 bruttotilausten arvioidaan ylittävän toimitusmäärät. Airbusin odotetaan toimittavan noin 570 liikennelentokonetta, jossa on mukana 30 A380:n toimitukset tavoitteiden mukaisesti. Arvion mukaan liikevaihto kasvaa edelleen yli 6 prosenttia. Kaiken kaikkiaan vuoden EBIT ennen kertaluonteisia eriä odotetaan ylittävän 2,5 miljardia euroa.

Tulevaisuudessa tulokseen vaikuttaa vahvasti konsernin kyky viedä menestyksekkäästi läpi A400M:n, A380:n ja A350 XWB:n kaltaisia monimutkaisia ohjelmia asiakkaille tehtyjen sitoumusten mukaisesti.