Emirates perui 70:n Airbus A350 XWB -matkustajakoneen tilauksensa

(Päivittynyt 12.6. klo 08.30) A350_emirates_airbusAirbus vahvistaa Emirates Airlinesin peruneen yhtiön 70 A350 XWB -konetta käsittävän tilauksen. Päätöksen takana kerrotaan olevan laivaston uudelleen arviointi, joka johti joulukuussa 2013 isoon 50 A380-koneen tilaukseen.

Emirates tilasi vuonna 2007 kaikkiaan 50 A350 XWB ja 20 A350-1000 -konetta. Toimitusten oli määrä alkaa vuodesta 2019. Listahinnoin tilauksen arvo oli yli 20 miljardia dollaria.

Yhtiö oli toiseksi suurin A350 XWB -konetta tilannut asiakas. Peruutus merkitseekin lähes yhdeksän prosentin pudotusta tilauskantaan.

Emirates tilasi marraskuussa 2013 myös huimat 150 Boeingin tulevaa 777X-konetta.

John_Leahy_TLS_1"Tämä ei ollut iloinen uutinen. Peruutuksella ei ole taloudellisia vaikutuksia, sillä ensimmäinen kone oli määrä toimittaa vasta viiden vuoden päästä. A350 XWB -ohjelma on erinomaisessa kunnossa", kommentoi Airbusin asiakastoimintojen johtaja John Leahy Toulousessa.

"Perutut slotit täyttyvät varmasti hyvin pian, sillä asiakkaat ovat hyvin kiinnostuneita A350 XWB:stä. Peruutuksen ilmoituksesta on vasta pari tuntia aikaa", jatkaa Leahy.

"Ensimmäiset vapaat slotit ovat vuosille 2019-2020 ja muutoin A350 on loppuunmyyty siihen saakka. Voi olla myös, että toimituksia aikaistetaan avautuneilla sloteilla. Hinta on noussut ja se on alkupäänkoneita korkeampia", päättää Leahy.

Moottorivalmistaja Rolls-Royce on pettynyt päätökseen, joka tarkoittaa sille noin 4,4 miljardin dollarin menetyksiä. Summa vastaa noin 3,5 prosenttia yhtiön tilauskirjasta. Rolls-Royce on myynyt A350 XWB -koneisiin yli 1400 Trent XWB -moottoria.

Emirates on nyt ja tulevaisuudessa ilmoittanut olevansa kiinnostunut suuremmista kaksikantisista A380-koneista. Yhtiö on toivonut myös uudelleenmottoroitua ns. NEO-versiota jättikoneesta (New Engine Option). Airbus ei ole toistaiseksi suunnitellut uudelleenmoottorointia mutta suurimman asiakkaan toive saattaa muuttaa tilanteen lähitulevaisuudessa.

Airbus on luottavainen A350 XWB -ohjelmansa kanssa. Puoli vuotta ennen käyttöönottoa tilauskirjassa on 742 vahvistettua tilausta. A350 XWB:n koelento-ohjelma etenee suunnitellusti ja tyyppihyväksyntää odotellaan vuoden kolmannella neljänneksellä.

"Emirates on tilausperuutuksesta huolimatta Airbusin todellinen tukija A380 ostoillaan", kommentoi Airbusin toimitusjohtaja Fabrice Brégier Toulousessa.

Eurooppalaisvalmistaja odottaa tilauskirjojen jatkavan kasvuaan vuoden 2014 aikana, sillä A350 XWB nähdään erittäin kiinnostavana ja pelikenttää uudistavana koneena.

Myös Finnair aikoo 11 koneen tilauksella varmistaa tulevaa kasvuaan Aasian liikenteessä.

Päivitys 12.6 klo 08.30: Lisätty Airbusin toimitusjohtajan kommentti.