Helsinki-Vantaalle lisää turva- ja rajatarkastuspisteitä kasvavien matkustajavirtojen tarpeisiin

HEL_airport_T2_1Finavia tuo Helsinki-Vantaalle lisää vaihtomatkustajia palvelevia turvatarkastuspisteitä sekä saapuvien matkustajien rajatarkastupisteitä. Laajennuksilla pyritään säilyttämään jatkomatkustajien vaihtoyhteyden helppous ja sujuvuus kasvavien liikennemäärien ja laajennustöiden keskellä.

Helsinki-Vantaan kautta kulki vuoden 2015 aikana kaikkiaan yli 16 miljoonaa matkustajaa. Kasvu oli roimasti myös Finnairin matkustajamäärissä, joka  ylitti vuoden 2015 aikana ensimmäistä kertaa historiansa aikana kymmenen miljoonan matkustajan rajan. Ennätyksiä rikottiin myös ulkorajatarkastuksissa, joita tehtiin kaikilla Suomen lentoasemilla vuoden 2015 aikana yhteensä yli 4,5 miljoonalle matkustajalle.

Finnair, matkailualan yrittäjät ja Finavia pyrkivät saamaan entistä useamman turistin pysähtymään Helsinkiin mm. StopOver Helsinki -hankkeella. Yhteistyötä tehdään erityisesti Kiinan kanssa, jonne Suomen ulkoministeriö avaa 13 uutta viisumikeskusta. Helsinki-Vantaa varautuu pienemmillä muutostöillä kasvuun, jonka ennustetaan tuovan Suomen päälentoasemalla vuoteen 2020 mennessä jo 20 miljoonaa vuosittaista matkustajaa.


Pienet toimet parantavat matkustuskokemusta

TurvajonoKesäkuun  aikana lentoasemalla otetaan käyttöön kaksi EU:n ulkopuolelta saapuvia ja edelleen EU-alueelle jatkavia matkustajia palvelevaa turvatarkastuslinjaa.

Kesäkuun alussa Helsinki-Vantaalla lisätään myös saapuvien matkustajien rajatarkastuskapasiteettia. Muutostyöt terminaalissa ovat käynnissä passintarkastusautomaattien ja tarkastuspisteiden lisäämiseksi.

Raja_bordercontrolSamalla parannetaan myös matkustajavirtojen sujuvuutta, kun passintarkastusautomaatit ja passintarkastuspisteet vaihtavat paikkaa. Lisälinjat otetaan käyttöön kesäkuun alussa.

 

Passintarkastuksessa voi remontin aikana olla ajoittan ruuhkaa saapuvien matkustajien osalta, kun  passintarkastusautomaatit ovat pois käytöstä remontin ajan, kesäkuun alkuun saakka.Passit tarkastetaan manuaalisesti rajatarkastuspisteissä.

HEL_bussikuljetuksetHelsinki-Vantaalla tehdään samaan aikaan suuria muutostöitä, joista yksi on matkustajien lentokoneelle kuljettamisen tarpeisiin rakennettava bussiterminaali. Sen on määrä varmistaa sujuva siirtyminen lentokoneilla, kun matkustajasiltapaikkoja poistuu laajennuksen tieltä väliaikaisesti pois käytöstä.

Lue myös: