Lentoyhtiöiden tulokset nousuun - yksittäinen matkustajatuotto vain reilut 4 euroa

Lineup_jono_1Kansainvälinen ilmakuljetusliitto IATA on nostanut kuluvan vuoden talousennustetta. Lentoyhtiöden odotetaan tekevän vuoden 2013 aikana 12,9 miljardin dollarin positiivisen tuloksen. Tuloskasvun odotetaan vaikuttavan positiivisesti myös vuoteen 2014 joilloin tulokseksi odotetaan jo 19,7 miljardia.

Entistä parempi tulosennuste perustuu odotettuihin alhaisempiin polttoaineen hintoihin ennustekaudella. Lisäksi positiivisina vaikuttumina ovat alan rakenteen ja tehokkuuden parantuminen, joka on näkynyt jo kuluvilla neljänneksillä. Matkustajaliikenteen odotetaan kasvavan huomattavasti mutta rahtiliikenteen kasvu jää vähäiseksi niin tuotoilta kuin määrältäänkin.

"Kaiken kaikkiaan ilmailuala on menossa oikeaan suuntaan. Polttoaineiden hinnat säilyvät korkealla mutta selkeästi vuoden 2012 tason alapuolella. Lentojen kysyntä kasvaa 5-6% vauhdilla ja lisäarvoa tuovat erilaiset lentoyhtöiden yhteistyömuodot", kommentoi IATA:n johtaja Tony Tyler.

"Optimismissa pitää olla mukana myös ripaus varovaisuutta, sillä ympäristö ei ole lentoyhtiöille lainkaan helppo. Kilpailu kiristyy ja tuotot heikkenevät. Lentoyhtiöden odotetaan tekevän ainoastaan noin 5,94 dollarin voitot per matkustaja vuoden 2014 aikana" päättää Tyler.

IATA odottaa vuodesta 2014 toista peräkkäistä vahvan kasvun jaksoa, joka alkoi vuonna 2012 lentoyhtöiden tehdessä 7,4 miljardin dollarin voitot. Liikevoittoprosentit ovat kuintenkin olleet alhaisia. Vuonna 2012 vain 1,1 prosenttia ja vuodelle 2013 sen odotetaan parantuvan 1,8 prosenttiin. Liikevoittoennuste vuodelle 2014 on 2,6 prosenttia. Tulokset voivat kuitenkin vaihdella rajusti eri aluilla ja yksittäisten lentoyhtiöiden välillä.

Odotettu 19,7 miljardin dollarin tulos vuodella 2014 tarkoittaisi 743 miljardin dollarin liikevaihtoa. Tulos olisi kaikkien aikojen suurin ja se ylittäisi vuoden 2010 tehdyn 19,2 miljardin dollarin huipputuloksen.

Vuonna 2010 alan liikevaihto oli 579 mljardia dollaria ja voittomarginaali 3,3 prosenttia eli noin 0,7 prosenttia korkeampi kuin vuodelle 2014 ennustettu 2,6 prosenttia.


Tuloksen nousuun myös Euroopassa

Airbus_nosesIATA:n tuoreimman ennusteen mukaan tulosparannuksia nähdään kaikilla alueilla vuosien 2013 ja 2014 aikana. Ainoastaan Afrikan alue elää lähes pysähtyneisyyden aikaa.

Eurooppalaisyhtiöiden kannattavuus paranee entisestään vuodelle 2014. Vuoden 2013 ennustetun 1,7 miljardin dollarin tuloksen odotetaan nousevan 3,1 miljardiin vuonna 2014.

IATA:n mukaan tulokseen vaikuttavat merkittävästi yhteistyö Pohjois-Atlantin liikenteessä, joka vähentää Euroalueen vaikutuksia tuloksiin. Myös Finnair on heinäkuussa 2013 liittynyt transatlanttiseen yhteistyöhön American Airlinesin, British Airwaysin ja Iberian kanssa.

Liikevaihtojen kasvaessa eurooppalaisyhtiöiden voittoprosentti jää vuonna 2013 1,3 prosenttiin ja vuonna 2014 2,0 prosenttiin. Tulokset ovat Afrikan tasolla ja niihin vaikuttavat korkea kustannustaso, rasittava lainsäädäntö ja korkeat verot.

Pohjois-Amerikassa ennustetut EBIT-marginaalit ovat 4,8% vuonna 2013 ja 6,4% vuonna 2014. Aasian ja Tyynenmeren alueella luvut ovat vastaavasti 4,1% ja 4,4%. Lähi-itä 3,8% ja 4,7%. Latinalainen-amerikka 3,1% ja 5,1%. Heikointa kasvu on Afrikassa, jonka vertailuluvut ovat -0,5% ja 0,7%.