Matkamessut taas täällä - Finnairin osastolla pääsee virtuaalisesti kävelemään A350 XWB:n siivelle

matkamessut_17_7Matkamessut avasi torstaina ovensa alan ammattilaisille ja medialle. Suuri yleisö pääsee tutustumaan tarjontaan perjantaista sunnuntaihin. Mukana on useita näyttäviä lentoyhtiöiden osastoja. Välillä messuilta poisjättäytynyt Finnairkin on esillä suurella osastolla. Vetonaulana on virtuaalilaseilla toteutettu tutustuminen A350 XWB -koneeseen.

Helsingin Messukeskuksessa on viikonloppuna esillä 994 näytteilleasettajaa 87 maasta. Tapahtuma levittäytyy 10 342 neliömetrin alueelle. Viime vuonna messuilla kävi 72 000 matkailusta kiinnostunutta. Heistä 19 500 oli alan ammattilaisia.

Torstain mediapäivän perusteella tapahtuman suosio vaikuttaa jatkuvan samankaltaisena. Aamun ensituntien hiljaisemman hetken jälkeen Messukeskuksen halleissa oli ajoittain jopa pientä tungosta.

matkamessut_17_4

Matka Nordic Travel Fair, kuten nimi virallisesti kuuluu, onkin Messukeskuksen suosituimpia tapahtumia. Vain Vene-messut ajaa siitä ohi. Kyseessä on Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma.

Takavuosina lentoyhtiöt ovat olleet perinteisesti näyttävästi mukana Matkamessuilla. Silloin pääoven kautta sisään tuleva näki ensimmäisenä Finnairin suuren osaston. Sitä vastapäätä oli useina vuosina niin ikään kotimaisen Blue1:n lähes yhtä suuri näyttelyosasto.

Lippukauppa on siirtynyt nettiin ja messuille osallistuminen on varsin kallista. Finnair olikin poissa muutamia vuosia, mutta on jälleen palannut näytteilleasettajien listalle. Yhtiön valkoisuutta hohtava osasto olikin helppo löytää riemunkirjavasta messutarjonnasta.

Osastolta ei löydy perinteistä Airbusin pienoismallia tai itse asiassa edes yhtään kuvaa lentokoneesta. Sen sijaan tarjolla on virtuaalinen tutustuminen uuden A350 XWB -koneen business-luokkaan.

Kävijä istutetaan tuolille ja hän saa päähänsä virtuaalilasit ja kuulokkeet. Käsiin otetaan peliohjaimia muistuttavat kapulat ja sitten ohjelma käynnistyy. Lasien näkymä seuraa pään liikkeitä ja vaikutelma on hämmästyttävän todenmukainen.

Lisäkicksejä haluavat voivat käsikapulalla osoittaa kuvaketta, joka siirtää käyttäjän seisomaan lentävän A350:n siivelle. Näkymä on täydet 360 astetta ja jos rohkeutta riittää, siivellä voi myös kävellä. Katsojat ja vuoroaan odottavat voivat seurata virtuaalivierailua suurelta näytältä (otsikkokuvassa).

matkamessut_17_3Helsinkiin viime vuonna reitin avannut Qatar Airways on Matkamessuilla mukana omalla näyttävällä osastollaan. Panostus näkyvyyteen on ymmärrettävää, sillä kolme kuukautta liikennöinnin aloittamisen jälkeen yhtiö kertoo korvaavansa reitillä lentävän Airbus A320-koneen laajarunkoisella Boeing 787 Dreamlinerilla.

Vaihto tapahtuu kuluvan vuoden syyskuussa. 254-paikkainen kone kasvattaa päivittäistä kapasitettia Helsingin reitillä 92 prosentilla.

Muita Matkamessuilla mukana olevia lentoyhtiöitä ovat Japan Airlines, Turkish Airlines, Air Baltic, Icelandair ja TAP Portugal. Monet yhtiöt olivat mukana maansa osastoilla. Edustus löytyy mm. Aeroflotilta, Aerolineas Argentinalta, Etiopian Airlinesiltä ja Air Seychellesiltä.

Myös SAS on mukana yleisöalueella pienellä osastolla, joka torstain ammattilaispäivänä oli vielä ilman miehitystä. Sen sijaan ammattilaisten Business Travel Forum -näyttelyssä yhtiö oli tänään mukana.

Myös harrasteilmailua voi Matkamessuilta bongata: Varjoliitokoulu.fi on mukana esittelemässä kurssejaan. T.T.

Matkamessujen nettisivut

Lue aiempia Lentoposti.fi -juttuja aiheesta: