Poliisi sai keskiviikkona 16. lokakuuta 2024 puolenpäivän aikaan hälytyksen Räyskälän lentokentälle pienlentokoneonnettomuudesta. Lento-onnettomuudessa menehtyi kaksi koneessa ollutta miestä. Molemmat lentäjät olivat noin 60-vuotiaita Saksan kansalaisia. Poliisin käsityksen mukaan molemmat miehet olivat kokeneita lentäjiä.
Poliisilla ei ole vielä tässä vaiheessa tietoa onnettomuuden syystä. Turman syyn tutkintaan menee useita viikkoja ja poliisi tekee sitä yhteistyössä Onnettomuustutkintakeskuksen kanssa. OTKES suorittaa tutkinnan lento-onnettomuudesta yhteistoiminnassa poliisin kanssa siinä laajuudessa kuin tutkintaryhmä katsoo sen olevan tarkoituksenmukaista turvallisuustutkinnan kannalta.
Onnettomuuskone on toisen maailmansodan aikainen amerikkalaisvalmisteinen lentokone joka oli myyty ja se oli siirtynyt saksalaisomistukseen. Poliisin käsityksen mukaan kone oli testilennolla ennen siirtolentoa Saksaan. Koneella oli lennetty Räyskälässä jo ennen turmapäivää. Lentoposti.fi kertoi 16. lokakuuta, että koneesta oli vuoden 2024 aikana myynti-ilmoitus mm. Europlanes.com -sivustolla ja kone oli myyty Saksaan ennen lentoturmaa. Kone oli edelleen suomalaisrekisterissä eikä sitä oltu vielä ehditty siirtää saksalaisrekisteriin. Suomeen koneen oli tuonut vuonna 2020 Navy Wings Ltd, joka myi moottorivaurioisen koneen eteenpäin maaliskuussa 2024. Uusi omistaja asennutti koneeseen uuden moottorin, jonka jälkeen kone myytiin jälleen. Poliisi pyrkii nyt muodostamaan onnettomuudesta kokonaiskuvan tekemällä tapahtumapaikalla teknistä tutkintaa, kuulemalla silminnäkijöitä sekä henkilöitä, jotka liittyvät asiaan. Tutkintaa jatketaan kuolemansyyn selvittämisellä sekä lento-onnettomuustutkintana. Tällä hetkellä poliisi ei epäile tapahtumaan liittyvän rikosta. Poliisi tiedottaa tutkinnasta seuraavan kerran aikaisintaan ensi viikon loppupuolella, mikäli uutta tiedotettavaa asiassa on. Lue myös:
|
|||