Ranskan lennonjohtajat lakossa - saattaa vaikuttaa jopa A350 XWB:n ensilentoon

A350_XWB_paint_airbusLennonjohtajien kolmipäiväinen lakko Ranskassa on aiheuttanut jopa 1800 lennon peruuntumisen tiistaina. Noin puolet liikenteestä on pystytty operoimaan. Myös Finnair on perunut lentojaan tänään ja huomenna. Lakon takana on huoli siitä, että Euroopan lennojohtorakenteen yksinkertaistaminen vaikuttaisi haitallisesti lennonjohtajiin.

Lakko on ajoitettu EU:n liikenteestä vastaavan kansleri Siim Kallaksen Strasbourgissa pitämän Euroopan yhteistä ilmatilaa koskevan puheen kanssan. Tiistaina lakossa oli Ranskan SNCTA-ammattiliitto, mutta mukaan odotetaan kollegoja Itävallasta, Belgiasta, Englannista, Bulgariasta ja Italiasta.

Finnair kertoo, että jos lento joudutaan perumaan, yhtiö pyrkii reitittämään asiakkaat vaihtoehtoisille lennoille. Myös matkustusajankohtaa voi muuttaa 30. kesäkuuta saakka tai lipusta maksettu hinta hyvitetään.

Lennonjohtolakko saattaa vaikuttaa myös Airbus A350 XWB:n ensilentoon, jonka on veikkailtu tapahtuvan tämän viikon torstaina 13. kesäkuuta. Viime päivinä ensimmäisellä MSN001-koneella on ajettu rullauskokeita ja tehty jarrutuksia.

Vaikka itse lento voisikin onnistua, lennonjohtolakon takia yhtiön kotikentälle Toulouseen ei voitaisi lennättää mediaa ja muita vieraita historiallista ensilentoa todistamaan.

 

Perutut Finnairin lennot 11.6.

AY3278 Pariisi - Helsinki
AY871 Helsinki - Pariisi
AY875 Helsinki - Pariisi
AY876 Pariisi - Helsinki

Perutut Finnairin lennot 12.6.

AY3278 Pariisi - Helsinki
AY871 Helsinki - Pariisi
AY875 Helsinki - Pariisi
AY876 Pariisi - Helsinki