SAS avaa marraskuussa suorat lennot Oulusta Tukholmaan

SAS_CRJ900_TOSAS aloittaa suorat lennot Oulun ja Tukholman välllä 5. marraskuuta. Edellisen kerran Oulusta on päässyt Ruotsin pääkaupunkiin suorilla reittilennoilla vuonna 2014.

Nyt alkava palvelu kattaa lentoja kumpaankin suuntaan neljä kertaa viikossa matkustuspäivien ollessa maanantai, keskiviikko, perjantai ja sunnuntai.

Oulu–Tukholma-välin liikennöintiin SAS käyttää kalustonaan 90-paikkaista Bombardier CRJ 900 -konetta. Lentoja operoi Cityjet.

"Reittiemme ja tuotteidemme hyvä vastaanotto ilahduttaa ja antaa meille mahdollisuuden panostaa tulevan talvikauden tarjontaamme ylläpitämällä reittejä sekä lisäämällä lähtöjä. Olemme myös iloisia, että voimme perustaa uusia reittejä", sanoo SAS:n toimitusjohtaja Rickard Gustafson.

"SAS:lla on hyvä reittiverkosto Yhdysvalloissa ja Aasiassa, minkä ansiosta matkustajaliikenne Kööpenhaminan, Oslon ja Tukholman kautta on lisääntynyt mukavasti. Näiden yhteyksien avulla tarjoamme matkustajille kätevän pääsyn myös muualle Pohjoismaissa", jatkaa Gustafson.

Oulun lentoasema on Suomen toiseksi vilkkain lentoasema, joka on asiakastyytyväisyystutkimuksissa arvioitu Suomen parhaiden lentoasemien joukkoon erinomaisilla tuloksilla. Se oli vuoden lentoasema viimeksi vuonna 2016, jolloin matkustajamäärä ylitti toisen kerran miljoonan rajan. Vuoden 2018 alusta huhtikuun puoliväliin saakka matkustajamäärä on kasvanut noin kuusi prosenttia viime vuoden alkuun verrattuna.

"Olemme mielissämme, että SAS kasvaa edelleen Suomessa ja avaa uuden reitin Oulusta Tukholman Arlandaan marraskuussa 2018. Olemme työskennelleet yhteistyössä BusinessOulun ja SAS:n kanssa palauttaaksemme tämän suoran reitin tukemaan Oulun alueen kasvua. Matkustajamäärät Oulun lentoasemalla ovat olleet kasvussa ja saavuttavat tänäkin vuonna miljoonan matkustajan rajapyykin. Finavia onkin päättänyt investoida lähivuosina yli 17 miljoonaa euroa Oulun lentoasemaansa", sanoo reittikehityksen johtaja Petri Vuori Finavialta.

"Uudelleen aktivoitava yhteys liittää lentokentän osaksi SAS:n verkostoa ja parantaa merkittävästi matkustajien yhteyksiä Oulusta muualle Pohjoismaihin, Eurooppaan ja kauemmaskin. Samalla se tarjoaa kansainvälisille matkustajille uuden reitin Ouluun. Uskomme yhteyden luovan myös luontaista uutta liiketoimintaa, tutkimus- ja kehitysyhteistyötä sekä koulutuskontakteja Tukholman ja Oulun välillä”, visioi markkinointipäällikkö Pauliina PikkujämsäBusinessOulusta.

Viime kesänä Finavia teki Oulun lentokentälle merkittävän peruskorjauksen ja paransi lentoliikenteen infrastruktuuria. Pari vuotta aikaisemmin uudistettiin terminaalin palvelut ja lisättiin viihtyisyyttä. Nyt Finavia on ilmoittanut kohentavansa kentän liikennejärjestelyjä. Tavoitteena on sujuvoittaa lentoasemalle saapumista ja poistumista sekä selkeyttää pysäköintijärjestelyjä, mikä hyödyttää tulevaisuudessa myös OUL–ARN-reitin matkustajia. Työt alkavat 2. toukokuuta 2018 ja valmista on elokuun lopussa.

Tulevan Tukholman-reitin lisäksi Oulusta pääsee edelleen myös suorilla Arctic Airlinkin reittilennoilla Tromssaan sekä Luulajaan, mistä yhteys jatkuu aina Göteborgiin asti. Oulusta Helsinkiin lennetään jopa 17 vuoroa päivässä