SAS ottaa kaupallisen vastuun Blue1:n toiminnasta

Blue1_tailBlue1-lentoyhtiön Suomen kaupallisen toiminnan vastuu siirtyy 1. marraskuuta alkaen SAS:lle. Näin yhtiö vahvistaa asemaansa Suomen markkinoilla 4Excellence -strategian mukaisesti. Tytäryhtiö Blue1 siirtyy tuotantoyhtiöksi, päätehtävänään tuottaa operatiivisia lentopalveluja SAS:n reittiverkoston tarpeisiin.

"Suomi on neljäs pohjoismainen kotimarkkinamme ja olemme vuoden alusta lähtien uudelleenjärjestelleet Suomen reittiverkostoamme. Lennämme nyt useilta eri paikkakunnilta Suomessa suoraan Skandinaviaan, täydentäen SAS:n ja Star Alliancen maailmanlaajuisia reittiverkostoja. SAS:n brändillä selkeytämme nyt vahvaa tarjontaamme ja ainutlaatuisia asiakasetujamme myös Suomen markkinoilla", sanoo Joakim Landholm, SAS:n kaupallinen johtaja.

"Tuotantoyhtiönä Blue1 keskittyy operatiivisiin vahvuuksiinsa ja jatkaa nykyisten reittien liikennöintiä SAS:lle. Täsmällisyytemme on Euroopan huippuluokkaa ja fokusoimme laadukkaaseen palveluun vahvemmin kuin koskaan", toteaa Janne Hattula, Blue1:n toimitusjohtaja heinäkuusta 2012.

SAS kertoi,  helmikuussa 2012 vuoden 2011 tulosta julkistaessaan, että tappiollisen Blue1:n  tuloksia ei jatkossa julkaista erikseen, vaan ne liitetään suoraan SAS:n tulokseen.

Blue1 on jo aiemmin muuttanut strategiaansa Suomen sisäisistä lennoista ja Euroopan kohteista yhä selvemmin SAS:n syöttöyhtiöksi. Hubina toimii Helsingin sijasta Kööpenhamina tai Tukholma.

Tänään ilmoitetun muutoksen myötä ennakkovarattujen Blue1-lentojen KF-koodeja on jo vaihdettu SAS:n omaan SK-tunnukseen. Ne lennetään "SAS operated by Blue1" -nimikkeellä.

SAS (Skandinavian Airlines, entinen Skandinavian Airlines Systems) on Skandinavian johtava lentoyhtiö ja valittiin 2011 kolmannen kerran peräkkäin Euroopan täsmällisimmäksi lentoyhtiöksi. Vuonna 2011 SAS-konserni kuljetti 27,2 miljoonaa matkustajaa 128:aan lentokohteeseen.

Blue1 on alunperin suomalainen lentoyhtiö, joka perustettiin 1988 nimellä Air Botnia. SAS osti sen 1998. Vuonna 2003 Air Botnia uudelleenbrändättiin ja sai nimen Blue1.