SvD: Venäläinen Su-27 seurasi ruotsalaista S 100B Argus AEW&C -konetta Itämerellä

Saab_S_100B_Argus_gnolam_wikimediaVenäläinen Suhoj Su-27 -hävittäjä seurasi perjantaina 15. tammikuuta Ruotsin ilmavoimien Saab S 100B Argus -konetta kansainvälisessä ilmatilassa Itämeren yllä, kertoo Svenska Dagbladet. Johtokeskus lähetti kaksi jo ilmassa ollutta Saab JAS 39 Gripen -hävittäjää paikalle. Su-27 liikehti poikkeuksellisesti ennen poistumistaan.

Argus oli Svenska Dagbladetin mukaan lentänyt eteläisellä Itämerellä kansainvälisessä ilmatilassa aivan Ruotsin FIR-lentotiedotusalueen (Flight Information Region) ulkopuolella lähellä Tanskalle kuuluvaa Bornholmin saarta.

su27_FRAVenäläinen, mahdollisesti Kaliningradin enklaavista operoinut Suhoj Su-27 -hävittäjä (arkistokuvassa vasemmalla ruotsalaisen Gulfstream S 102B Korpen -tiedustelukoneen siivellä) oli saapunut tunnistamaan Argusta.

Yleensä tällaisissa rutiininomaisissa kohtaamisissa tunnistavan hävittäjän ohjaaja kuvaa kohteensa ja poistuu. Nyt koneet ilmeisesti jatkoivat lentoaan yhdessä tavanomaista pidempään.

Ruotsin ilmavoimat lähettikin kaksi jo muusta syystä valmiiksi ilmassa ollutta Gripen-hävittäjää tunnistamaan venäläiskonetta.

Försvarsmaktenin tiedotteen mukaan Suhoj teki tunnistustilanteessa Gripenien saavuttua poikkeuksellisia väistöliikkeitä muuttamalla sekä nopeutta että korkeutta. Hävittäjä poistui kuitenkin paikalta eikä vaaratilannetta syntynyt.

brte_jas_usafItämeren yläpuolella kansainvälisessä ilmatilassa on runsaasti erilaista sotilasliikennettä. Vastaavia tunnistustilanteita tapahtuu jatkuvasti. Kuvassa vasemmalla Gripen-pari saattaa kohdetta BRTE XI -harjoituksessa.

Ruotsalaiskoneet ovat kuitenkin jo aiemmin muutamaan kertaan joutuneet poikkeuksellisiin tilanteisiin, joissa ei ole toimittu vakiintuneiden käytäntöjen mukaan (katso linkit jutun lopussa).

Ruotsalainen S 100B Argus (otsikkokuvassa) on varustettu rungon yläpuolisella elektronisesti skannaavalla Erieye-ilmavalvontatutkalla. Tämä Airborne Early Warning and Control -kone (AEW&C) on tarkoitettu ilmavalvontaan ja taistelunjohtoon.

Argus perustuu kahdella potkuriturbiinilla varutettuun Saab 340 -matkustajakoneeseen. Suomessa tyyppiä on käyttänyt Finnaviation. Arguksen tutka-antennin ulkopuolisen koteloinnin on valmistanut Suomessa Patria. T.T.

Svenska Dagbladetin juttu (ruotsiksi)

Lue aiempia Lentoposti.fi -juttuja aiheesta: