Syksyn rokotepudotukset käynnistyvät kaakkoisrajalla

rabiessyottirokote_eviraElintarviketurvallisuusvirasto Evira aloittaa pienpedoille tarkoitettujen raivotautisyöttirokotteiden lentolevityksen kaakkoisrajalle tänä syksynä 26. syyskuuta. Rokotteita pudotetaan noin neljän viikon ajan päivittäin klo 7-21. Syöttirokotteiden levityksellä pyritään estämään luonnonvaraisilla eläimillä esiintyvän metsäraivotaudin mahdollinen leviäminen Suomeen.

Raivotautirokotteita levitetään kahdesti vuodessa. Tänä vuonna ensimmäinen kierros tehtiin vapun jälkeen. Työstä vastaa julkisen kilpailutuksen kautta valittuna Pirkkalassa toimiva Air Spark Oy, jolla on kokemusta aiemmistakin rokotepudotuskampanjoista.

Levityksessä käytetään esimerkiksi Cessna 172 -konetta, jolla lennetään poikkeusluvalla matalalla noin 60 - 80 metrissä. Tavoitteena on levittää 20 rokotetta neliökilometrille. Rokotteet annostellaan pakastettuina automaattilevittimellä ja kerrallaan niitä kuormataan koneeseen reitin pituudesta riippuen muutamia tuhansia kappaleita (edit: kuormattavien rokoteiden määrää tarkennettu).

Syötit levitetään kaakkoisrajalle noin 40 km leveälle vyöhykkeelle, joka ulottuu Ilomantsista Virolahdelle ja edelleen 20 km leveälle vyöhykkeelle etelärannikkoa pitkin Pyhtäälle. Lentolevityksen kokonaispinta-ala on noin 10 000 km². Kampanjan aikana pudotetaan yhteensä 180 000 syöttirokotetta.

Suomi on ollut virallisesti raivotaudista vapaa maa vuodesta 1991.  Rokotteita on levitetty maastoon 90-luvun alusta alkaen. Aluksi se tehtiin maasta käsin, mutta pian siirryttiin lentopudotuksiin.


Jätä syötit maastossa rauhaan

Syötit pudotetaan lentokoneesta 60–70 metrin välein. Syöttejä ei pudoteta pihoille, asutuskeskuksiin eikä vesistöihin. Jos syötti on pudonnut asutuksen lähelle, syötin voi siirtää metsän reunaan tai muuhun suojaisaan paikkaan suojakäsineitä käyttäen.

Syötit tulee jättää maastossa rauhaan, jotta pienpedot eivät jätä syöttejä syömättä ihmisen hajun vuoksi. Jos syöttejä löytyy runsaasti hyvin pieneltä alueelta, asiasta on hyvä ilmoittaa Eviraan.

Lentolevityksessä käytettävät Rabigen SAG2 -syöttirokotteet ovat noin 5x4,5x1,5 cm:n kokoisia ja noin 30 gramman painoisia ruskeita paloja (otsikkokuva), joissa on voimakas kalauutteen haju. Pakastettuina pudotetut syötit sulavat nopeasti ja alkavat houkutella elämiä.

Syöttien sisällä oleva rokote on nestemäisessä muodossa foliokapselissa, jonka eläin puree rikki. Rokotteet sisältävät heikennettyjä raivotautiviruksia.

Koirat kannattaa pitää erossa syöttirokotteista. Syöttirokotteet eivät tavallisesti ole koirille vaarallisia, mutta joillakin koirilla on ilmennyt rokotekapselin syömisen jälkeen oksentelua tai muuta huonovointisuutta. Jos epäillään, että syöttirokotteesta on aiheutunut koiralle haittaa, tulee siitä tehdä haittavaikutusilmoitus Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeaan.

Henkilön, joka on saanut foliokuoren sisällä olevaa rokotetta suun, nenän tai silmien limakalvoille, tulee heti huuhdella likaantuneita kohtia runsaalla vedellä 15 minuutin ajan. Henkilön, joka on saanut rokotetta avohaavoihin tai rikkinäiselle iholle, tulee pestä haavoja runsaalla vedellä ja saippualla 15 minuutin ajan ja tämän jälkeen puhdistaa haavat 70 prosentin alkoholilla. Tämän jälkeen tulee ottaa yhteyttä terveyskeskukseen.

Rokotteiden levittäminen ei estä marjojen ja sienien keräämistä rokotusalueelta.


Ilmoita epäilyttävästä eläimestä viranomaisille

Raivotaudin esiintymistä seurataan jatkuvasti tutkimalla näytteitä luonnonvaraisista eläimistä. Jos luonnossa kohtaa omituisesti käyttäytyvän supikoiran, ketun tai muun petoeläimen, tulee siitä ilmoittaa välittömästi kunnan- tai läänineläinlääkärille tai poliisille, joka huolehtii eläimen toimittamisesta Eviraan tutkittavaksi.

On tärkeää, että rokotusalueella ja sen läheisyydessä metsästettyjä tai muuten kuolleita kettuja ja supikoiria sekä muita pienpetoja lähetetään Eviraan seurantatutkimuksiin. Eläinnäytteistä seurataan rokotesuojan kattavuutta ja myös raivotaudin mahdollista esiintymistä.

Näytteet lähetetään Eviran tuotanto- ja villieläinterveyden tutkimusyksikköön Ouluun. Tutkimukset ja näytteiden lähetys Matkahuollon pakettina ovat maksuttomia.

Vuonna 2012 tutkittiin yhteensä 672 luonnonvaraista eläintä raivotaudin varalta. Näistä suurin osa oli supikoiria ja kettuja. Lisäksi tutkittiin 36 kotieläintä. Kaikki näytteet olivat negatiivisiä raivotaudin suhteen.