Ilmailuviranomaiset seuraavatkin nyt miehittämättömien ilma-alusten lisääntymistä liikenneilmailun käyttämässä ilmatilassa erittäin tarkasti. Miehittämättömien ilma-alusten eli ns. RPAS (Remotely Piloted Aircraft Systems) ja UAV (Unmanned Aerial Vehicle ) -laitteiden tulo taivaalle perinteisen ilmailun sekaan on kuitenkin väistämätöntä. Uudet laitteet ovat nostaneet esiin niiden aiheuttaman uhan perinteisille ilma-aluksille, niiden matkustajille sekä toimijoille maan pinnalla. Raportteja vaaratilanteista ilmenee enenevissä määrin Euroopassa. Yhdysvalloissa kyse on jo lähes jokapäiväisestä ongelmasta. Valtaosa näistä tapauksista on käyttäjien ajattelemattomuutta mutta joukossa on myös tahallista toimintaa.
Yksi tuoreimpia vaaratilanteita sattui Lufthansan Embraer E195 -matkustajakoneelle Puolassa Varsovan lentokentällä 20. heinäkuuta. Lentäjät raportoivat havainneensa miehittömättömän ilma-aluksen lähestymisen aikana noin 2500 jalan korkeudessa. Etäisyyttä siihen oli alle 100 metriä. Matkustajakoneessa oli yli sata ihmistä.
Asia on ollut esillä mm. kesäkuisessa EASA:n ja FAA:n Safety Symposium -kokoontumisessa. Aiheen toi erityisesti esille Englannin ilmailuviranomainen, jolle on kuluvan vuoden aikana raportoitu jo useita UAV/RPAS-laitteiden aiheuttamia vaara-tilanteita.
"Seuraamme miehittämättömien ilma-alusten aiheuttamia vaaratilanteita erittäin tarkasti. Kyseessä on vakavasti otettava asia", kommentoi Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin ilmailujohtaja Pekka Henttu Lentoposti.fi:lle. Toistaiseksi Trafi ei ole saanut raportteja sellaisista Suomessa tapahtuneista vaaratilanteista, joissa matkustajakone ja RPAS/UAV -laite olisivat olleet törmäyskurssilla. Miehittämättömän ilma-aluksen ja lentokoneen törmääminen voi johtaa esimerkiksi moottorivaurioon tai vielä vakavampiin seurauksiin. Sen sijaan Hentun mukaan vuoden 2015 aikana on raportoitu yhdestä suomalaiselle ilma-alukselle sattuneesta läheltä piti -tilanteesta miehittämättömän ilma-aluksen kanssa.
Trafin valmistelema miehittämättömien ilma-alusten sääntelyä koskeva määräys palautui lausuntokierrokselta 19. kesäkuuta. Lausuntoja tuli kaikkiaan 51 ja niissä oli kaksi pääsuuntaa. Toinen oli liberaalia valmistelua puolustava kanta ja toinen vapaan toiminnan huolia esille tuova kanta. Trafin tavoitteena on saada uusi määräys voimaan vielä tulevan syksyn aikana. "Nyt käynnissä oleva työvaihe tulee olemaan vielä melkoisen aikaa vievä. Tällä hetkellä jokainen yksittäinen lausuntoja käydään läpi kohta kohdalta, parannusehdotuksia ja niiden toteuttamiskelpoisuutta arvioidaan. Jokaiseen konkreettiseen ehdotukseen pyritään kirjaamaan pieni palaute sen pohjalta mahdollisesti syntyneistä toimenpiteistä", kertoo Trafin RPAS-asioista vastaava johtava asiantuntija Jukka Hannola Lentoposti.fi:lle. "Saaduista lausunnoista on löytynyt monia hyviä kehitysehdotuksia lopulliseen määräystekstiin. Tavoite on edelleen saada määräys voimaan tulevan syksyn aikana". "Mikäli vaaratilannnetapauksissa on kyse ilkivallasta tai muuten vain välinpitämättömyydestä niin siihen ei toki auta hyväkään sääntely. Tietämättömyydestä johtuvia ongelmia puolestaan täytyy tulevaisuudessa pyrkiä vähentämään erittäin aktiivisen tiedottamisen ja teknisten ratkaisujen kautta. Alalle, niin ammatti- kuin harrastepuolellekin kun tulee myös monia, joilla ei ole mitään aikaisempaa ilmailukokemusta", analysoi Hannola.
Myös Pitkänen vahvisti Lentoposti.fi:lle suomalaiskoneelle Venäjällä sattuneen vaaratilanteen ja valotti tapahtumien kulkua. Kyseinen vaaratilanne tapahtui Moskovan Sheremetjevoa lähestyvälle matkustajakoneelle. Sen ja RPAS-laitteen välillä oli tuolloin etäisyyttä vain alle 100 metriä. FPA:n turvatoimikunnan puheenjohtaja Pitkäsen mukaan Trafin RPAS-sääntelyä koskeva määräys koskee lähinnä kaupallista ilmailua. Muita toimijoita ajatellen Pitkänen toivoo tarjolle riittävästi koulutusmateriaalia.
"Mitä isompia laitteita käyttäjillä on niin sitä paremmin he ymmärtävät ympäristöään", päättää Pitkänen.
RPAS/UAV-laitteet muodostavat tunnistetun uhan myös puolustusvoimille. Ilmavoimat lentää harjoituksia Hornet- ja Hawk-kalustolla hyvinkin matalalla. Myös Maavoimat operoi matalilla korkeuksilla NH-90-helikoptereillaan. Suomessa viranomaispuolella helikopterikalustolla operoi myös Rajavartiolaitoksen Vartiolentolaivue. Törmäys toiseen lentävään esineeseen ei ole toivottu lopputulos.
Onnettomuuspaikan utelias kamerakopterin käyttäjä saattaakin aiheuttaa laitteellaan vaaratilanteen pelastustoimissa mukana olevalle helikopterille. Kesäkuussa 2015 pelastusviranomaiset joutuivat keskeyttämään lentokoneilla tehtävät sammutustoimet Kalifornian metsäpaloalueella sinne ilmestyneiden UAV-laitteiden takia.
Valtioneuvosto ilmoitti toukokuussa neljän uuden ilmailun kieltoalueen muodostamisesta Suomeen. Niiden avulla pyritään suojaamaan valtiollisia toimijoita RPAS/UAV -laitteilta. Uudet P-alueet tulivat voimaan 28. toukokuuta 2015. Niistä kolme on Helsingissä ja yksi Naantalissa.
Vastaavia kieltoalueita on käytössä myös muualla maailmassa. Yhdysvalloissa kieltoalue on käytössä mm. Washingtonin yläpuolella. USA:ssa lentokieltoalueita perustetaan usein myös suurien tapahtumien yläpuolelle. (Lisää Suomen uusistakieltoalueista voi lukea mm. toukokuisesta uutisestamme: Helsingin ja Naantalin uudet P-lentokieltoalueet suojaavat valtiollisia toimijoita kamerakoptereilta ) päivitys klo 20.50: Lisätti Trafin johtavan asiantuntija Jukka Hannolan kommentit sekä tarkennettu RPAS-määräysluonnoksen jatkotoimia. Lue myös:
|
|||