Trafi isännöi Itämeren alueen lentoturvallisuuskokousta maaliskuussa

sky_sunset_3Liikenteen turvallisuusvitrastorasto Trafi isännöi Helsingissä 2. maaliskuuta 2017 Itämeren alueen lentoturvallisuutta käsittelevän asiantuntijakokouksen. Se järjestetään yhteistyössä kansainvälisen siviili-ilmailujärjestö ICAOn kanssa.

 

Kokousta ovat edeltäneet Nato-Venäjä-neuvostossa käydyt keskustelut, joihin Suomi on osaltaan ollut aloitteellinen. Näiden keskusteluiden pohjalta Suomi ehdotti lentoturvallisuuskokouksen järjestämistä Helsingissä. 

Puheenjohtajana toimii johtava asiantuntija Kari Siekkinen Trafista.

Kokouksen tavoitteena on selvittää ICAOn Itämeren työryhmässä 2015 sovittujen lentoturvallisuutta parantavien suositusten toimeenpanoa ja mahdollisten uusien toimenpiteiden tarvetta. Huolta ovat aiheuttaneet mm. alueella ilman toisiotutkavastaajaa eli transponderia lentävät sotilaskoneet.

Vuoden 2015 suositukset koskivat mm. vilkkaimmin liikennöityjen ilmatilan osien sekä valtioiden ilma-alusten toimintamenetelmien eli ns. due regard –menetelmien kokoamista ja julkaisua ICAOn toimesta. Lisäksi suosituksissa käsitellään valtioiden ilmaliikennekuvan vaihtoa sekä vakioreittipisteiden julkaisua ja lentosuunnitelmien tuottamiseen ja käsittelyyn liittyvien ongelmien poistamista.

Suomen ja ICAOn lisäksi kokoukseen on kutsuttu edustajat Itämeren rantavaltioista eli Latviasta, Liettuasta, Puolasta, Ruotsista, Saksasta, Tanskasta, Venäjältä ja Virosta sekä Natosta, Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASAsta ja Euroopan lennonvarmistusjärjestö Eurocontrolista.

Samat tahot osallistuivat Itämeren lentoturvallisuutta käsitelleen työryhmän työhön vuonna 2015.

Lue myös: