Uttilaiset harjoittelevat Lapissa - mukana ruotsalaisia ja puolalaisia

NH90_talvi_puolustusvoimat_tommitoikanderUtin jääkärirykmentti järjestää olosuhdeharjoituksen Lapissa 2. – 20. maaliskuuta. Siinä kehitetään varusmiesten ja henkilökunnan kykyä toimia pohjoisen Suomen tunturialueilla. Harjoitukseen osallistuu noin 450 henkilöä puolustusvoimista ja rajavartiolaitoksesta, 150 ajoneuvoa sekä NH90- ja MD500-helikoptereita.

Helikopterimiehistöjen tavoitteena on harjoitella talvi- ja tunturilentämisen erityispiirteitä sekä etsintämenetelmiä ja pimeälentoja tunturiolosuhteissa. Helikopterit lentävät osittain matalalla ja ne tekevät myös maastolaskuja. Lentotoimintaa on koko Lapin alueella kaikkina vuorokauden aikoina.

laskuvarjo_puolustusvoimatVarusmiehille ja palkatulle henkilöstölle koulutetaan harjoituksessa tiedustelu- ja taistelutehtävien lisäksi toimintakyvyn ylläpitoa talvisissa olosuhteissa ja pitkillä siirtymisillä, Lapin tunturialueen erityispiirteet huomioiden. Sään salliessa varusmiehet myös käyttävät laskuvarjoja siirtymisissä maastoon.

Joukot liikkuvat maastossa pääosin hiihtäen ja moottorikelkoilla. Harjoitukseen kuuluvia ampumaharjoituksia järjestetään puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen ampuma-alueilla.

Utin jääkärirykmentin talviharjoitukseen osallistuu henkilöstöä myös Ruotsin ja Puolan asevoimista, yhteensä noin 20 henkilöä. Koulutusyhteistyö tukee suomalaisten joukkojen koulutusta sekä edistää niiden yhteistoimintakykyä muiden maiden asevoimien kanssa.

Ruotsin ja Puolan harjoitusosastojen tavoitteena on saada lisäkoulutusta kylmissä ja pimeissä talviolosuhteissa toimimiseen. Lapin osuuden jälkeen puolalaiset osallistuvat Utin jääkärirykmentin koulutus- ja harjoitustoimintaan Utissa 27. maaliskuuta asti.

Harjoituksen ajalle on puolustusvoimista annetun lain 14 §:n perusteella tehty päätös kiinteistöjen tilapäisestä käyttämisestä puolustusvoimien harjoitustoimintaan Rovaniemen, Pelkosenniemen, Kemijärven, Sodankylän, Savukosken, Sallan, Kittilän, Kolarin, Muonion, Enontekiön ja Inarin kuntien alueilla.