Yhdysvaltain itärannikon talvimyrsky peruu lentoja - myös Finnairin nykkiläisiä jää väliin

Finnair_JFK_1Yhdysvaltain itärannikolle saapunut talvimyrsky Juno aiheuttaa vaikutusalueellaan lukuisia lentojen peruutuksia ja vaikuttaa miljoonien ihmisten elämään ja matkantekoon. Myös Finnair joutui perumaan Helsinki-New York-Helsinki lentonsa 26. - 27. tammikuuta 2015.  

Junon ennustetaan tuovan lumimyrskyn jopa seitsemän osavaltion alueelle. Pahimpien lumimyrskyjen odotetaan osuvan Bostoniin, New Yorkiin, Pittsburgiin ja Washingtoniin. Junon vaikutusalueella asuu noin 28 miljoonaa ihmistä. Juno tuo itärannikolle voimakkaita puuskaisia jopa 29 sekuntimetrin tuulia ja huiman 90 senttimetrin lumipeitteen. Yhdysvaltain National Weather Service kuvaa Junoa historialliseksi ja elämää uhkaavaksi.

Yhdysvalloissa on peruttu maanantain ja tiistain ajalta jo yli 3500 lentoja. Myrskyn aikana operoitavat lennot tulevat olemaan pahasti myöhässä ja osaa lentoasemista uhkaa jopa sulkeminen. Philadelphian lentoasemalla viiveet ovat parhaillaan kolmen tunnin luokkaa. New Yorkin La Guardiassa viiveet ovat olleet alle 45 minuutin mittaisia.

Finnair on perunut maanantaisen lentonsa AY5 Helsinki - New York väliltä sekä vastaavan paluulennon AY6 New Yorkista Helsinkiin. Kyseiset lennot on peruttu myös tiistain 27. tammikuuta osalta.

Finnair tarjoaa asiakkailleen etukäteen mahdollisuuden yhteen maksuttomaan lentopäivän muutokseen. Lipun on pitänyt olla kirjoitettu viimeistään 25.1.2015, matkustuspäivän on oltavat 26.1. - 27.1.2015 ja uuden matkustuspäivän on oltava 28.1. – 28.2.2015. Lisäksi lippua ei voi vaihtaa toiseen kohteeseen.

JFK_deice_1New Yorkin ja New Jerseyn alueen lentokentistä (JFK, LGA, EWR ja SWF) vastaava Port Authority kertoo varautuneensa lumentuloon yli 200 lumen- ja jäänpoistoon kykenevällä laitteella lentokentillään.

Ne pystyvät sulattamaan jopa 500 tonnia lunta tunnissa ja aurat pystyvät poistamaan lunta jopa 60kmh:n tuntinopeudella.

Lentoasemilla on käytössään myös noin 1,1 miljoonaa litraa kemikaaleja poistamaan lumen ja jään vaikutuksia kiito- ja rullausteiltä.