Aeron ensimmäisen suomalaislentäjä Gunnar Lihr oli palkattu muihin tehtäviin yhtiössä jo sen perustamisvaiheessa vuonna 1923. Lentäjän tehtävät Lihr aloitti 7. kesäkuuta 1924. Vuonna 1897 syntynyt vääpeli Lihr oli toiminut ilmavoimissa mekaanikkona ja lentäjänä kolmen vuoden ajan. Hänellä oli siis merkittävää kokemusta annettavaksi vasta perustetulle siviililentoyhtiölle. Lihr sai Junkers-koulutuksen Saksan Dessaussa.
Lihr lensi Aerolla uransa aikana Junkers F 13:n lisäksi ainakin Junkers G 24 ja Ju 52 -koneilla. Joulukuussa 1937 Lihrin kohtaloksi koitui postilento Tukholmaan Junkers W 34 -koneella.Talvinen ja lumisateinen sää johti todennäköisesti koneen jäätymiseen, jonka seurauksena edessä oli pakkolasku Fjäturen järven jäälle. Kone upposi kuitenkin hyvin nopeasti eikä miehistöä ehditty pelastamaan. Lihr ja sähköttäjä Evald Hartikainen menehtyivät.
"Vanhasta kaartista ei tuolloin sen enempää puhuttu vaan ne olivat niitä vanhan polven liikennelentäjä ja me olemme sitä uutta lentäjäsukupolvea", kertoi 102-vuotias Mauri Maunula Lentoposti.fi:lle toukokuussa 2024. Maunula oli aloitti Aeron peräsmieskurssin vuonna 1948, jolloin jo edesmenneen Gunnar Lihrin palkkaamisesta oli tullut kuluneeksi 24 vuotta. Maunulan aloittaessa oli Aeron palveluksessa 10 kapteenia, 11 perämiestä, kuusi lentoemäntää ja kuusi sähköttäjää.
Toukokuussa 2024 eli hieman vajaat 100 vuotta ensimmäisen lentäjän palkkaamisen jälkeen Finnairin palveluksessa on jo yli 1000 liikennelentäjää. Finnarin lentäjien työurat ovat olleet perinteisesti pitkiä ja kestäneet arviolta noin 25-30 vuotta, mutta joskus tätäkin pidempään. MH Lue myös: Artikkeli: Gunnar Lihr – Ensimmäinen suomalainen liikennelentäjä
|
|||