Air Canada ostaa loma- ja tilauslentoyhtiö Air Transatin aiemmin tarjottua halvemmalla

AirCanada_tailsAir Canada ja Transat A.T. Inc:n (Air Transat) ilmoittivat päässeensä sopuun pitkään yritettyjen kauppojen ehtojen muuttamisesta. Koronaviruspandemia sotki lentoyhtiökauppaa, mutta nyt sopu löytyi merkittävästi aiempaa pienemmällä hinnalla. Kyseessä on kahden suuren kanadalaisen lentoyhtiön yhdistyminen.

Air Canada tarjosi alunperin vuonna 2019 Air Transatin osakkeista 13 Kanadan dollarin kappalehintaa, mutta joutui korottamaan tarjoustaan 18 Kanadan dollariin. Kokonaisuudessaan kertaalleen elokuussa 2019 hyväksytty kauppahinta oli tuolloin lopulta noin 720 miljoonaa dollaria.

Koronaviruspandemia kuitenkin muutti ilmailualan merkittävästi sillä aikaa, kun hyväksyntää kaupoille odoteltiin. Kysyntä loppui kuin seinään, joka puolestaan johti kaupan ehtojen muuttamiseen.

C-GKTS_220718Osapuolet ilmoittivat 10. lokakuuta päässeensä yhteisymmärrykseen, jonka myötä Air Canada ostaa kaikkia Transat AT:n osakkeet viiden Kanadan dollarin kappalehintaan. Kokonaiskauppasumma on 190 miljoonaa dollaria. Kauppa on sitova ja kauppasumma maksetaan Transat AT:n omistajille käteisellä tai Air Canadan osakkeina.

Air Transat ilmoitti samalla järjestelleensä yhtiölle rahoitusta lyhytaikaisella lainalla 250 miljoonaa Kanadan dollaria. Air Canada hyväksyy korotetut lainat odotettaessa kaupan toteutumista.

Seuraavaksi osapuolten välinen päivitetty kauppa vaatii uusilta ehdoiltaan vielä Air Transatin osakkeenomistajien hyväksynnän, useita viranomaisten hyväksyntöjä sekä vihreän valon myös Kanadan ja Euroopan kilpailuviranomaisilta. EU otti suunnitellun kaupan perusteelliseen selvitykseen toukokuussa 2020. Nykyisen aikataulun mukaan EU:n osalta päätös olisi luvassa alkuvuodesta 2021.

Jos kaikki ehdot täyttyvät toteutuu kauppa vuoden 2021 tammikuun lopulla tai helmikuun alkupuolella. Kaupassa Kanadan suurimman lentoyhtiön Air Canadan kanssa yhdistyisi maan kolmanneksi suurin lentoyhtiö Air Transat. Kanadan toiseksi suurin lentoyhtiö on Westjet.

Air Canada on Kanadan suurin kotimaassa ja kansainvälisesti toimiva lentoyhtiö. Sen reittiverkostossa on lähes 220 kohdetta kuudella eri mantereella. Lentoyhtiö kuuluu maailman 20 suurimman joukkoon ja se kuljetti vuonna 2018 noin 51 miljoonaa matkustajaa. Maailmanlaajuisesti yhtiöllä on noin 36000 työntekijää. Air Canada on Star Alliance -lentoyhtiöallianssin perustajajäsen.

Air Transat on kanadalainen Montrealista toimivat lomalentoyhtiö, joka lentää noin 40 koneen laivastolla. Reittiverkosto kattaa 60 kohdetta 25 eri maassa. Air Transat on tilannut mm A321neo LR (Long Range) -koneita, joista sen on määrä vastaanottaa ensimmäiset 15 vuoteen 2022 mennessä.

Lue myös: