Namibian kansallinen lentoyhtiö Air Namibia ilmoitti lopettavansa lennot 11. helmikuuta 2021. Kaikki yhtiön lentokoneet palaavat kotikentälle Windhoekiin. Toiminnan lopettamisen taustalla ovat yhtiön pitkäaikaiset talousvaikeudet. Air Namibia ilmoitti 10 helmikuuta peruvansa kaikki lennot 11. helmikuuta lähtien. Kaikki yhtiön matkustajakoneet palaavat Windhoekin Hosea Kutakin kansainväliselle lentokentälle. Yhtiön toisena kotikenttänä on toiminut Eroksen lentokenttä. Myös Air Namibian varausjärjestelmä on poistettu käytöstä eikä uusia vaurauksia voi tehdä. Yhtiö on kehottanut lipun ostaneita matkustajia ottamaan yhteyttä. Lentoyhtiö on ollut taloudellisissa vaikeuksissa jo pitkään ja sitä on tuettu merkittävästi viimeisen 10 vuoden ajan. Yhtiö ei ole ollut hallituksen lausunnon mukaan kannattava koko toiminta-aikanaan. Hallituksen arvioiden mukaan Air Namibiaan on sijoitettu kaikkiaan noin 450 miljoonaa euroa eikä maan talous enää kestä lisäinvestointeja yhtiön tukemiseksi. Air Namibian operoimista 19 reitistä 15 oli jatkuvasti tappiollista. Namibian hallitus ilmoitti 10. helmikuuta harkittuaan strategisia vaihtoehtoja asettaa Air Namibian selvitystilaan. Hallitus uskookin päätöksensä olevan valtion intressien mukainen pitkällä aikavälillä huomioiden lentoyhtiön tappiollinen historia. Nykyisin yhtiön palveluksessa olevat noin 600 työntekijää menettävät työpaikkansa. Heidän hyvinvoinnistaan pyritään kuitenkin huolehtimaan ja hallitus maksaa kaikille 12 kuukauden palkan. Air Namibian juuret yltävät vuonna 1946 perustettuun South West Air Transportiin. Air Namibia on kansainvälisen ilmakuljetusliitto IATA:n ja Afrikan lentoyhtiöiden liiton jäsen. Nykyisin yhtiön laivastossa on kaksi Airbus A330-200 -laajarunkokonetta sekä neljä Airbus A319- ja neljä Embraer 135 -kapearunkokonetta. Laajarunkokoneilla Air Namibia on lentänyt Windhoekistä Frankfurtiin sekä Angolan Luandaan. Kahta Airbus A319-konetta lukuunottamatta lentokoneet omistaa eri leasingyhtiöt. Lue myös:
|
|||