AKT: Finnair lomauttaa toistaiseksi 1900 matkustamotyöntekijää - ei työehtojen heikennyksille

AKT_logoSuomen lentoemäntä- ja stuerttiyhdistystä (SLSY) edustava AKT kertoo Finnairin ilmoittaneen lomauttavansa 1 900 matkustamohenkilökunnan edustajaa toistaiseksi. AKT toteaa myös ettei se hyväksy heikennyksiä nykyisiin työehtoihin. 

AKT toteaa koronaviruspandemian  olleen kova pala niin matkustamohenkilöstölle kuin koko matkailualallekin. Koronan varjolla osa työnantajista on AKT:n mukaan kuvitellut, että työehtosopimuksissa olevien kriisilausekkeiden turvin voidaan työntekijäpuoli pakottaa neuvottelemaan ja suostumaan työehtojen heikennyksiin.

Ammattiliiton mukaan Finnairin säästöneuvotteluissa matkustamohenkilöstölle oli tarjolla vain heikennyksiä palkkoihin ja muihin työsuhteen ehtoihin.

Finnairin neuvotteluissa mukana ollut AKT:n palkkasihteeri Johanna Tuomaala muistuttaa, että ammattiyhdistyksen tärkein tehtävä on kuitenkin parantaa jäsentensä työehtoja, ei heikentää.  

"Finnairin kanssa neuvoteltiin toista viikkoa. Työnantajalla oli tarjota vain heikennyksiä työehtosopimukseen ja ainoa vastapaino oli keskeneräinen kannustinjärjestelmä. Yksikään työntekijäpuolen ehdotus ei ollut työnantajalle mieleen. Kannustinjärjestelmä aiheutti minulle takauman vuoteen 2014. Kannustinjärjestelmän varjolla osa työntekijäryhmistä sitoutui mittaviin vakautussopimuksiin ja vastapainoksi luvattiin tulevaisuudessa rahaa tuosta kannustinjärjestelmästä. Mutta kuinkas kävikään, työnantaja sorvasi mekanismit itselleen sopiviksi ja työntekijät jäivät nuolemaan näppejään", kertoo Tuomaala.

SLSYFinnair on AKT:n mukaan ilmoittanut lomauttavansa toistaiseksi 1 900 matkustamohenkilöstön jäsentä lokakuun alusta alkaen. Lomautuksen ulkopuolella olevalle 100 hengen ydinryhmälle on tarjolla töitä joka kuukausi ja 200 hengelle joka toinen kuukausi.

"Töissä on tulevien kuukausien aikana 200 henkilöä. Minkälaisen säästön olisi tuonut näiden 200 työntekijän palkkojen leikkaaminen? Tällä hetkellä jokainen finnairilainen on osallistunut säästöihin olemalla lomautettuna ja ilman palkkaa" , sanoo Tuomaala.

Finnairin lisäksi säästötoimet ovat käynnissä myös osaomistusyhtiö Norrassa. Finnair on ilmoittanut hakevansa 100 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä. 

AKT kertoo Nordic Regional Airlinesin (Norra) säästöneuvotteluiden päättyneen viime viikolla. Sen mukaan Norran säästöneuvotteluissa oli työntekijöille tarjolla vielä vähemmän kuin Finnairilla. Tiistaina 1. syyskuuta Norralla aloitettiin uudet yt-neuvottelut koskien enintään 90 päivän lomautuksia.

Norra operoi valtaosaa Finnairin nykyisestä liikenteestä, sillä yhtiön pienempi ATR- ja Embraer -kalusto on pienemmällä kapasiteetillaan riittävä nykyisen alhaisen matkustajakysynnän aikana.