YT-neuvottelut alkavat maanantaina 13. heinäkuuta ja niissä keskustellaan työnantajan suunnitelmasta lomauttaa koko henkilöstö toistaiseksi voimassa olevin lomautuksin yksiköiden työvoimatarve ja työn tarkoituksen mukainen järjestäminen huomioiden. Lentoyhtiöt ovat peruneet lentojaan, jolla on suora vaikutus lennonvarmistuspalveluiden kysyntään näillä näkymin ainakin vuoden 2020 loppuun saakka. Lisäksi yhtiön toimintaedellytykset ovat heikentyneet aiheutuneiden taloudellisten tappioiden myötä. Lentoliikenteen määrä on noin 80-90 prosenttia alhaisemmalla tasolla kuin ennen koronaviruspandemiaa. Osalle Suomen lentoasemista ei ole lainkaan kaupallista liikennettä ja lopuillekin lentoja on normaalia vähemmän.
"ANS Finlandin kiinteiden kulujen ja tiettyjen lakisääteisten velvollisuuksien täyttämisen vuoksi toiminta on muuttunut jyrkästi tappiolliseksi. Tulemme etsimään yhdessä luottamusmiesten ja henkilöstömme kanssa ratkaisuja sopeuttaa yhtiön toimintaa muuttuneessa tilanteessa", päättää Luojus. ANS Finlandin yt-neuvottelujen piirissä on 415 työntekijää. Jo aiemmin ANS Finland on sopeuttanut toimintaansa lomauttamalla henkilöstöään määräajaksi. Nyt käynnistyvien uusien yhteistoimintaneuvotteluiden lopputuloksesta tiedotetaan myöhemmin. Lue myös:
|
|||