Azerbaijan Airlinesin lennolla J28243 ollut Embraer E190 -matkustajakone tuhoutui keskiviikkona yrittäessään hätälaskeutumista Aktaun lentokentällä Kazakstanissa. Kone syöksyi maahan loivassa kulmassa noin viiden kilometrin päässä lentokentästä.
Uutispalveluissa sekä sosiaalisessa mediassa julkaistun videomateriaalin mukaan E190-koneen takarunkossa olisi merkkejä mahdollisesta ulkoisesta iskusta. Videoilla näkyy mahdollisia sirpalevaikutuksesta tulleita reikiä, jotka voisivat olla esimerkiksi ilmatorjunnan aiheuttamia. Näin ollen lentokoneen ohjausjärjestelmät ovat voineet vaurioitua ulkoisen vaikutuksen seurauksena. Ensitietojen mukaan matkustajakone olisi törmännyt lintuihin. Osumat takarunkoon ovat todennäköisesti vaurioittaneet Embraerin hydraulijärjestelmiä ja vaikuttaneet mm. korkeusperäsimen toimintaan. Pahimmillaan tilanne on voinut olla sellainen, että konetta on voitu ohjata vain tehovivuilla.
Ilmapuolustus on aiemminkin pudottanut siviilikoneita sekä omia sotilaskoneita väärän tunnistuksen takia. Siviililentoliikenteen reititys kulkee Kaspianmeren alueella pääosin lentoturmapaikkaa etelämpää Azerbaitsenista Turkmenistaniin. Sosiaaliseen mediaan on ilmestynyt myös toistaiseksi vahvistamattomia videoita, joissa raportoidaan näkyvän sirpaleiden aiheuttamia vaurioita E190-koneen matkustamon takaosissa. Videoilla näkyy myös sirpaleista vammoja saaneita matkustajia. Vahvistamattomien tietojen mukaan Groznyssa olisi annettu ilmahälytys matkustajakoneen lähestymisen aikoihin.
Sairaalaan kuljetettiin 29 matkustajaa, joista 15 oli azerbaidzanilaisia, yhdeksän venäläisiä ja kolme kirgisialaisia. Kahden kansallisuus on varmistamatta. Azerbaijan Airlines kertoo keskeyttäneensä lennot reitillä Baku-Grozny-Baku ja Baku-Makhachkala-Baku. Kaikki muut yhtiön lennot liikennöidään aikataulun mukaisesti.
Päivitys kello 18.29: Lisätty maininta sosiaalisen median vahvistamattomista videoista loukkaantuneista matkustajista E190-koneen matkustamon takaosissa sekä mahdollisesta ilmahälytyksestä Groznyssa. Lue myös:
|
|||