Berliinin uusi lentokenttä myöhästyy jälleen?

BER_twr_2_Miikka_Hult_smallBerlin-Brandenburgin uutta Willy Brandt -lentokenttää (EDDB) saattaa uhata jälleen viivästys, kertovat nimettömät lähteet Reutersille. Kenttä piti alunperin avata jo syksyllä 2011, mutta käyttöönotto siirrettiin kuluvan vuoden kesäkuun 3. päivään. Alle kuukautta ennen H-hetkeä kerrottiin, että avaaminen ei onnistu paloturvallisuuspuutteiden takia.

Uudeksi avajaispäiväksi ilmoitettiin 17. maaliskuuta 2013. Nyt siis vaikuttaa mahdolliselta, että tämäkin ajankohta olisi osoittautumassa optimistiseksi.

Lentokentältä on kommentoitu Saksan tiedotusvälineiden arveluita lisämyöhästymisestä toteamalla, että ajankohtaa ei ole siirretty mutta sitä tarkkaillaan. Mahdollisista muutoksista luvataan tiedottaa välittömästi. Lentokentän johtokunta kokoontuu torstaina.

Berlin-Brandenburgin kenttä korvaa vanhat Tegelin ja Scönefeldin lentoasemat. Jatkuvat viivästykset ovat herättäneet ihmetystä Saksassa.

Erityisesti viivästyksistä kärsii Air Berlin, joka oli suunnitellut tulevat reittilaajennuksensa uuden lentokentän kapasiteetin varaan. Nyt yhtiö on joutunut jatkamaan ahtaalla Tegelillä.

 

Lue myös: