Ensimmäinen ulkomaisen asiakkaan F-35A Lightning II valmistui kokoonpanolinjalta

F35_holland_lockheedHollannin kuniinkaallisten ilmavoimien tilaama Lockheed Martin F-35A Lightning II -hävittäjä on valmistunut kokoonpanolinjalta 1. huhtikuuta. Kyseessä on ensimmäinen konehankkeessa tähän vaiheeseen asti päässyt ulkomaisen asiakkaan kone. Hollanti on tilannut kaksi alustavassa operatiivisen valmiuden kehittämisvaiheessa käytettävää F-35-konetta.

Kaikkiaan Hollannin kuninkaalliset ilmavoimat aikoo tämän hetkisten suunnitelmien mukaan hankkia noin 84 hävittäjää. Niillä korvataan F-16A/B-kalustoa.

F-35 edustaa kehittyneintä häivetekniikkaa. Hollanti onkin eturintamassa siirryttäessä viidennen sukupolven kalustoon.

Nyt valmistunut tunnuksen AN-1 saanut kone siirretään polttoainejärjestelmän testausten jälkeen Eglinin lentotukikohtaan Floridaan. Siellä se osallistuu ensi kesänä operatiivisen valmiuden kehittämiseen yhdessä valmistajan ja muiden asiakkaiden kera. Seuraava asiakas Englanti vastaanottaa oman F-35B-koneensa ensi kuussa.

Yhdysvaltain Joint Strike Fighter -hankkeen (JSF) perusteella kehitetty Lightning II on saatavana kolmena versiona. Joint tarkoittaa, että se soveltuu niin ilmavoimien, merijalkaväen kuin merivoimien käyttöön. Se sai saman nimen kuin toisen maailmansodan aikainen P-38 Lightning.

Hollanti on tilannut koneen F-35A-mallin, jonka lentoonlähtö ja laskeutuminen tapahtuvat normaalisti kiitotieltä (CTOL).

B-malli kykenee lyhyeen lähtökiitoon ja pystysuoraan lasketumiseen (STOVL). C on puolestaan tukialuskäyttöön tarkoitettu, suuremmalla siivellä varustettu versio.