EU ja USA lähentävät lentoturvallisuusyhteistyötä - PED-kielto ei toistaiseksi laajene Eurooppaan

jfk_rushYhdysvaltain ja Euroopan Unionin edustajat ovat keskustelleet lentoturvallisuudesta ja erityisesti USA:n käyttöönottamasta suurempien elektronisten laitteiden matkustamokiellosta. Asia ei vielä ratkennut lopullisesti mutta ainakaan toistaiseksi rajoitusta ei uloteta koskemaan Euroopan lentokenttiä.

Yhdysvaltain kotimaan turvallisuusvirasto DHS:n johtaja John Kelly, EU:n muuttoliikkeestä, sisä- ja kansallisuusasioista vastaava komissaari Dimitris Avramopoulos ja EU:n liikennekomissaari Violeta Bulc pitivät lentoturvallisuusaiheista puhelinkonferenssin 30. toukokuuta.

Molemmat osapuolet olivat yhtä mieltä keskusteluiden tarpeellisuudesta ja niiden syventämisestä, jotta mahdolliset lentoturvallisuusuhat voitaisiin mitikoida ja työskennellä yhteisesti turvallisuusvaatimusten eteen.

Keskustelut lentoturvallisuusaiheiden ympärillä jatkuvat edelleen eikä uusia päätöksiä lentoturvallisuusvaatimuksista vielä tehty. Keskusteluissa oli mukana erityisesti kolme aihealuetta.

Ensimmäiseksi osapuolet olivat samaa mieltä globaalin turvallisuustason nostamisesta lentoliikenteen osalta koskien potentiaalisia uhkia ja vielä tunnistamattomia uhkia kohtaan.

Toisena asiana esillä oli osapuolten jatkuva yhteistyö. EU ja Yhdysvallat jatkavat maiden kansalaisten sekä maailmanlaajuisen lentoliikenteen turvaamista ja jatkavat selkeää kommunikaatiota ja vahvaa yhteistyölinjaa.

Viimeisten kuukausien aikana erityisesti DHS on lähestynyt lentoliikennealan toimijoita maailmanlaajuisesti lentoturvallisuutta uhkaavien asioiden osalta. Näin se aikoo lausuntonsa mukaan toimia myös jatkossa.

Kolmantena asiana esillä oli paljon keskustelua herättänyt henkilökohtaisten elektronisten eli PED-laitteiden matkustamokielto ja sen mahdollinen laajentuminen koskemaan Euroopan lentokenttiä ja niiltä Yhdysvaltoihin lähteviä lentoja.

DHS teki keskusteluissa selväksi, että kiellon laajentaminen on yhä pöydällä yhtenä mahdollisena vaihtoehtona. Yhdysvallat ottaa tarvittavat keinot käyttöön turvatakseen maahan saapuvat lennot. Matkustamon PED-laitekielto on siis yksi vaihtoehto, jota ollaan valmiina käyttämään uhkatilannearvion niin vaatiessa.

Lue myös: